Röyhelöhörhöilyä

Oikein säikähdin tänään, kun huomasin suunnittelevani röyhelöitä! En ole varsinaisesti ikinä ollut mikään erityisen suuri röyhelöiden ja muiden hörhellyksien ystävä, semmoiset selkeät linjat ovat aina miellyttäneet minua. Joten enpä olisi voinut olla enää yhtään yllättyneempi, kun löysin itseni ajattelemasta, että itse asiassa röyhelöt voisivatkin sopia vaikka mihin! Alennusmyynneistä löysin Hemtexiltä tummansiniset pussilakanasetit, joissa oli - mitäs muutakaan - RÖYHELÖITÄ! Gina Tricotista mukaan tarttui puuterin värinen pitkä tavistrikoopaita, joka on sellaisenaan melko tylsä, mutta RÖYHELÖTHÄN voisivat sitä sopivasti piristää ja antaa vähän naisellista vivahdetta. Kävinkin Eurokankaasta tonkimassa tismalleen samansävyisen satiinipalan, joka varmaan jossain vaiheessa päätyy paitaa säväyttämään. Pitäisi vain ensin saada toimiva ompelukone, omani kun kosahti rikki jo viime keväänä.

Syyllinen tähän kaikkeen röyhelöhullutukseen on eräs blogi, jonka löysin sattumalta etsiessäni ihan jotain muuta.  Tea Rose Home on täynnä toinen toistaan ihanampia röyhelötuunauksia, katsokaapa vaikka tätä ihanuutta:

Kuva: Tea Rose Home

Blogissa on myös useita tutoriaaleja suloisten röyhelöunelmien toteuttamiseen, käykääpä vaikka katsomassa. Oih. Voih.

Hörhöilypuuskassani törmäsin myös toiseen ihanaansuloiseensöpöön tutoriaaliin, joka - ylläripylläri - pitää sisällään myös röyhelöitä. Ja arvatkaas, tuijottelin sitä henki salpautuneena hetkisen ja tajusin että juuri tuollainen minulta vielä puuttuukin. Nimittäin röyhelöhuivi! ...love Maegan -blogista löytyy tällainen hattaraprinsessaunelma: 

Kuva: ...love Maegan

Voiko kauniimpaa olla? Minäkin. Haluan. Tuollaisen!

Röyhelöt ja tutoriaalit eivät suinkaan loppuneet vielä tähän.. Kellohameeni ohje on kerännyt runsaasti vierailijoita blogiini, joten senpä vuoksi haluan jakaa vielä yhden tutoriaalin, joka on varsin hyödyllinen moisia liehuvia hameita pidettäessä. Nimittäin alushame! (röyhelöinen tietysti) Sugardale on blogissaan antanut hirmuisen perusteellisen ohjeistuksen alushameen tekoon ja voin erittäin lämpimästi suositella kyseistä ohjetta kaikille alushameongelmissa kieriskeleville. Tein myös oman alushameeni kyseisellä ohjeella ja lopputuloksia voitte nähdä alla olevissa kuvissa.

Alushameeni on Eurokankaan palalaarista löytynyttä organzaa ja kuten näkyy, siinä on kolme yksinkertaista röyhelökerrosta. Oma alushameeni ei siis ole kovinkaan *puff*, mutta omaan makuuni kohottaa kellohametta juuri sopivasti, jottei se vain roiku päällä ihonmyötäisesti.

Kellohameessani oleva trikoo ei kuitenkaan ole kovin painavaa kangasta, joten raskaampia kankaita käytettäessä voi olla tarpeen käyttää myös tuhdimpaa alushametta (ja jämäkämpää alushamekangasta), mikäli haluaa kohottavan vaikutelman säilyvän.

(Se siitä heviuskottavuudesta!)

Jälkitonttuilua

Joulu tuli ja meni. Joulumieltä ei tullut - eikä mennyt. Koko häslinki tuntui ensimmäistä kertaa ikinä vain niin käsittämättömän turhalta. Aivan kuin tavallinen viikonloppu, lukuunottamatta sitä, että omistamani tavaramäärä kasvoi taas ja ruokaa on syöty enemmän kuin tarpeeksi. Olisin kyllä voinut syödä ihan vaikka hernekeittoakin...

Hienoissa ja kimaltelevissa ja täydellisissä unelmissani suunnitelmissani oli kutoa kaikille perheenjäsenilleni ja eräälle ystävälleni jotakin, lapasia, sukkia, huiveja, pipoja ja muita sen sellaisia. Edellisessä postauksessa esittelemäni mohairhuivi (ja tentit) söivät kuitenkin kaiken aikani, ja havahduin viikkoa ennen jouluaattoa, että minulla ei ole toivoakaan saada lahjaideoitani valmiiksi ennen h-hetkeä. Lapaset sentään sain hanskattomalle ystävälleni, esittelen ne ohjeineen joskus hamassa tulevaisuudessa, kunhan vain saan jollakin valokuvauskoneella otettua kuvan niistä. Äidilleni ehdin paniikissa kutomaan pompulapannunalusen.

Lanka: Novita Huopanen, turkoosi

Menekki: 100g

Ohje: Drops Design

Tyydyin lopulta hätäkompromissiratkaisuun ja annoin perheenjäsenilleni (myös äidille) "lahjakortit", joissa lupaan tulevan vuoden aikana kutoa heille jotakin pientä, mitä nyt sitten tarvitsevatkaan. Mallin ja langan he saavat päättää itse. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ainakin antamani lahja on sitten takuulla sopiva ja saan lisäaikaa lahjojen tekoon. Yhdet lapaset ja villasukat minulta onkin jo tilattu, pääsenevät projektilistallani kärkipäähän.

Luojan kiitos veljen tyttöystävä palaa maisemiin vasta vuoden vaihtuessa, joten hänelle pikataiteilin virkaten aaton jälkeen villasaippuan. Enpä oikeasti todellakaan tiedä, toimiiko moinen hökötys tosielämässä, mutta kun tuota huopasta kerran oli ja netissä olen harrastanut törmäilyä vastaavanlaisiin toteutuksiin, niin ajattelin laittaa tyttörukan koekaniiniksi. Mitä, minäkö muka ilkeä?

Lanka: Novita Huopanen

Menekki: muutama hassu metri

Ohje: omasta päästä vapaasti soveltaen

Tulipa tässä näin tapaninpäivän kunniaksi muotoiltua blogin ulkoasuakin uusiksi. Tapanintanssit - pyh, sanon minä. Naama kiinni läppärin ruudussa istuttiin tämäkin ilta. Ja taas nukkumaanmenokin venyi näin myöhäksi, koskahan oikein opin?

Aherruksia

Minä olen kuluneena syksynä ja jo alkaneena talvena hurahtanut ajatuksen tasolla liikuntaan. Siis sillä tavalla, tiedättekö, että liikunta olisi hyvä juttu ja siitä saisi virkistyneen ja piristyneen mielenkin. Tykkään siitä mielikuvasta, jossa kiidän kevein gasellinaskelin pitin lenkkipolkuja. Suunnitelmat ovat siis vain liikkumista vaille valmiit. Joululahjaksi sain uuden sykemittarin, jonka toivon siivittävän liikuntaharrastukseni uusiin sfääreihin. Alennusmyynneistä jos vielä sukset löytäisi, niin voisi reippailla nietoksissakin.

Viime yönä oli ihan samanlainen fiilis, kuin maratonreitin loppusuoralla. Tai ainakin kuvittelen niin, maratoniahan en ikinä ole edes juossut. Enkä juossut nytkään, vaan kudoin. Projektina on lokakuun puolesta välistä saakka ollut ohuenohuesta mohair-langasta kudottu virolaisten Haapsalun huivien innoittama ja inspiroima hartiahuivi, jonka siis sain viimein viime yönä klo 5 valmiiksi. Pingottaa ja päätellä vielä toki pitäisi, mutta.. mitäs mokomista pikkujutuista. Onhan tässä uuteenvuoteen vielä monta päivää. Ystäväni menee uudenvuoden aattona naimisiin ja tähän rakkaudenjuhlaan tarvitsin jotakin pehmoista lämmikettä harteilleni.

Mallina siis Siiri Reimannin ja Aime Edasin Haapsalu Sall - kirjasta huivimalli nimeltä Greta Garbo. Pingottamattomana huivissa on mittaa 178cm ja leveyttä n. 80cm. Lankaa kului keittiövaa'an mukaan 150g, eli 1,32 kilometriä. Lankana turkoosi Menita Soft Dream. Puikot 3,5mm.
 

Malli ei ollut vaikea eikä monimutkainen, ainoastaan melko työläs (tosin ei varmastikaan työläin ko. kirjan malleista). Ihastuin mallissa sen yksinkertaiseen selkeyteen ja kauneuteen. Ja mikäpä sopisikaan paremmin häihin, kuin pehmoinen sydänhuivi. Jotain sinistä, juu nou..

Huivin kruunaisi vielä reunukset, mutta en tiedä onko tämän maratonin jälkeen enää energiaa kutoa semmoisia. Ehkä jos vielä muutaman suklaakonvehdin ottaisi..

Päätöksiä ja lopputuloksia

Tein tänään raskaan päätöksen lopettaa harrastus, jonka kanssa olen puuhaillut lapsuudesta/nuoruudestani asti. Swappailu on nyt ohitse. Pitkään aikaan, oikeastaan viimeiseen vuoteen, ei ole ollut enää samanlaista intoa asiaan, kuin ennen. Käsityöharrastus on aika pitkälti syrjäyttänyt swappailun. Päätös tuntuu hyvinkin haikealta, tämän harrastuksen parissa olen kokenut ehkä eniten kokeilemisen ja keksimisen riemua, kuin missään muualla. Aikansa kutakin, ja minusta on kuitenkin reilumpaa jättää harrastus sellaisille, jotka oikeasti tekevät asian eteen jotakin. Ei ole kenenkään kannalta oikein, jos jonkun oma swappivihkonen pölyyntyy minun jemmoissani vain sen vuoksi, että en tiedä mitä harrastuksen kanssa tekisin. Ja kuka tietää, jos vaikka vanhemmalla iällä innostuisin uudelleen tästä ihanan inspiroivasta harrastuksesta.

Menneiden vuosien kunniaksi kerään tähän loppuun kuvia teoksistani viimeisiltä vuosilta (3-4 ensimmäiseltä swappailuvuodelta en edes omista kuvia).

Vuodelta 2005 ovat ensimmäiset kuvat swapeistani. Tuolloin myös aloin piirtämään itse kuvia swappeihin. Alla ensimmäinen kuvaamani swappi ja myös ensimmäinen swappi, jonka toteutin piirtämällä. Välineinä olivat lähinnä puuvärit.

2006 piirrustukseni olivat jopa hiukan sarjakuvahahmo-/mangamaisia. Musta kuulakärkikynä ja tussi olivat minulle pop-juttu tuona vuonna, käytin niitä kaikkien piirrustusteni ääriviivoissa, kuten alla olevissa kuvissakin.. Vesivärit alkoivat tulla välinerepertuaariini 2006.

Vuonna 2007 minulla oli rosoisten ihmisten, kantaottavien ja sanomallisten swappien kausi. 2007 piirrustus/maalausvälineistöni käyttö oli laajentunut pastelliliituihin ja erilaisiin maaleihin, sekoittelin ja yhdistelin niitä varsin ennakkoluulottomasti (ja typerästikin..). 2007-2008 oli muutenkin kaikkein tuottoliaisinta aikaa swappailuhistoriassani.

2008 (tai oikeastaan jo vuoden 2007 loppupuolella) hitiksi ponnahtivat lyijykynä, akryylimaalit ja musteet. Musiikki tuli hyvin tärkeäksi inspiraation lähteeksi. Deco-osallistumiset olivat paljon henkilökohtaisempia. En yrittänyt enää paasata maailmalle jostakin asiasta, vaan swappailu oli enemmän omien tunteideni ja ajatusteni käsittelyä ja työstöä. Eräänlaista terapiaa siis. Decoistani ja deco-osallistumisistani tuli eeppisempiä, monikerroksisempia, monitahoisempia, isompia, laajempia.. Ja ulokkeellisempia.

2009-2010 swappailutyylini ei ehkä enää muuttunut niin voimakkaasti, mitä aikasemmin. Materiaalien käyttö ehkä hiukan monipuolistui.

Ja nyt se on loppu..

Raajarikon taistelujuomat

Hain tänään itselleni kyynärsauvat, kun 1,5 toimivalla jalalla koikkelehtimiseni kävi jo niin hengenvaarallisen näköiseksi, että katsoin parhaaksi ennaltaehkäistä tulevat nilkkamurtumat ja lonkan nyrjähdykset. Nuo kaksi inhottavaa tikkua ylenivät välittömästi epätykkäyslistani kärkeen, mutta vammaisen on paha kitistä. Pidemmät kävelyrupeamat kun ovat yhtä tuskaa ilman tukivoimia.

Voin vain kuvitella kuinka ratkiriemukas vappuaatostakin tulee, kun ainakin tänne pääkaupunkiseudulle on ilmeisesti luvattu sateita. Sateenvarjo ja kyynärsauvat kun eivät ainakaan minun anatomiassani mahdu samaan ruumiiseen. Mutta entä jos hankkisikin jostain niin paljon helium-täytteisiä vappupalloja, että kun ne tunkisi sateenvarjon alle, niin sateenvarjokin leijailisi? Sitten ei enää tarvitsisi kuin sitoa naru varjoon kiinni ja vetää perässä. Ah, mitä maailma menettikään siinä, kun en lukenut itseäni insinööriksi.

”Mehiläinen ilman lintu, 
Nouse siipesi nojahan, 
Kanna mettä Metsolasta, 
Simoa Tapiolasta, 
Mesi keitä kielelläsi, 
Sima suussasi sulaja, 
Kipiöille voiteheksi.” 

kansanruno
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 

Vappuun kuuluu tietysti ruoka (ja juoma), niin kuin kuuluu ihan kaikkeen muuhunkin. Kaveriporukalla kokoonnumme yhteen syömään peräti kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Nyyttäriperiaatteella tottakai. Itse askartelin perjantaiksi simaa. Koska tykkään soveltaa ja kokeilla, tuli simanteostakin varsinainen taikatemppu, jonka lopputulokset mietityttää vähän itseäkin..

Vappujuomana tavallista nykyisentyyppistä makeaa simaa lienee Suomessa nautittu 1700-luvulta alkaen, aluksi kartanoissa. Yleiseksi juomaksi se levisi melko myöhään, sillä vanhassa maatalouskulttuurissa simanteossa tarvittu sokeri tai hunaja oli kallista ostotavaraa. Vanhastaan oli makeahkoksi juotavaksi laskettu keväisin koivuista mahlaa, joskus kerätty syksyllä hunajaa ja keitelty kummastakin juomaa lähinnä juhliksi. Talvisin, kun lehmät olivat ummessa, oli monin paikoin tarjolla maitotuotteiden korvikkeita, jotka tehtiin ruisjauhoista imellyttämällä tai valmistettiin nauriista. Näillä juotavilla oli monta nimeä, muiden muassa sima-sanan johdokset simo, simu ja simukka. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Dansukkerin simainfo.fi -sivulta löytyy melkolailla jännittäviä simaohjeita ja niistä ajattelin itsekin alunperin kokeilla jotakin. Viime jouluna meillä kotona joulupöydässä maisteltiin ko. sivuston ohjeen mukaan tehtyä inkiväärisimaa ja olin ainakin itse sangen mieltynyt sen pikanttiin säväykseen. Tehtiin sitä simaa sitten toinenkin satsi jouluksi, siihen toiseen vaan lisättiin paaaaljon enemmän inkivääriä, ettei mukana olisi ollut peräti neilikkaa, muskottipähkinää ja kanelitankoakin. Joulusimaa siis. Eikä sekään pahaa ollut.

Lopulta päädyin kuitenkin tekemään täksi vapuksi greippisimaa, vadelmasimaa ja minttusimaa. Greippisiman ja vadelmasiman ohjeet on suunnilleen sovellettu johonkin suuntaan Dansukkerin ohjeista. Minttusimaan löytyy netistä useampiakin ohjeita, itse käytin Helsingin Sanomien sivuilta löytyvää ohjetta, joka näyttää kutakuinkin tällaiselta:

• 5 l vettä
• 2 rkl kuivattua minttua
• tai 1 dl tuoreita mintunlehtiä
• 2 sitruunaa
• 250 g fariinisokeria
• 400 g sokeria
• pieni nokare hiivaa

En sen kummemmin laskeskellut ja miettinyt missä suhteessa mitäkin tulisi, vaan päätäpahkaa otin sellaisen noita-akan taikajuoma-asenteen ja mentaliteetin "noin suurinpiirtein ja pistetään sittenkin vähän vielä lisää". Tuohon minttusimaankin taisin käyttää noin litran vettä ja 2rkl kuivattua minttua, eli jo lähtökohdiltaan kaikki oli täysin päin honkia. No, empä jaksa sen kummemmin asiaa ressailla, tulee mitä tulee. Ei ruuanlaitto ja varsinkaan siman teko niin vakavaa ole, että jaksaisin millilitran sadasosan tarkkuudella mittailla. Viemäri onneksi vetää (paitsi suihkussa), jos ihan jotain kammottavaa syntyy. Lopputulos muhii vielä tyynesti pulloissa ja perjantaina koittavaa totuuden hetkeä jännitän jo nyt.

Taikajuomasta puheenollen, simahan itseasiassa onkin juuri sellaista. Ainakin viikinkitarustossa. Wikipedia tietää: "Legendan mukaan sima oli viisasten juoma, jota taistelun ja viisauden jumala Odin sai viruttuaan muutamia päiviä kuolleena Maailmanpuussa. Viikingit ajattelivat siman olevan voimajuoma, joka antoi heille taistelutahtoa." Toivottavasti minunkin simaani olisi siunaantunut edes hippulainen jotain taikavoimia, että jaksaisin (vaikka äristen ja muristen) koikkelehtia vappuna sauvoillani enkä vahingossa heittäisi niillä jotakin Mantan patsasta..


Jonkin sortin takuuksi kyllä maistelin kielelläni varovasti sima-aineksia ennen pullotusta, taikaa niissä ei kyllä vielä maistunut, mutta muuten olin henkilökohtaisesti siinä vaiheessa kaikkein tyytyväisin minttusimaani. Mintun maku oli kyllä voimakas, mutta raikkaiden juttujen ystävänä en keksinyt ainakaan siinä vaiheessa marmattamista siitä asiasta. Vadelmasima oli aivan ihanan täyteläisen pinkin väristä, oikein sellaista söpöä tyttöjenjuttujuomaa. Vadelmakin maistui melkolailla voimakkaasti, olisikohan johtunut ehkä siitä, että kippasin pakastevadelmiakin siman joukkoon melko runsaalla kädellä.. Greippisima oli itselleni karvain pettymys pullotusvaiheessa. En muutenkaan ole greipin suurkuluttaja, mutta jotenkin silti elättelin henkeviä toiveita sellaisesta simasta, jossa tuntuisi pehmeä greipin nipistys. No, todellisuus oli jotain ihan muuta ja muistutti enemmän sitä, kuin olisi saanut halosta päähänsä. Sokeria onneksi löytyy kilon paketti kaapista, jos kieli ihan kammottavasti käpristelee greipin happamuuden alla. Eikä sitten puhuta mitään siitä, kuinka terveellistä happo + sokeri -yhdistelmä on hampaille...

Simasuukuvia tulossa perjantaina, kun saan simani pois epäesteettisistä limupulloista.

Noin 800 kuvaa myöhemmin

Onpa ihanaa olla taas Suomessa!

Matkailu avartaa, sanotaan. Ja minua se avarsi sen verran, että seuraavalla kerralla tarvitsee käyttää huomattavasti järeämpiä suostuttelukeinoja, jos aikoo saada minut mukaansa Venäjälle. Olimme siis Venäjällä 4 päivää, ja koko sen ajan tunsin oloni aivan sietämättömän ahdistuneeksi. Varmasti asiaan vaikutti paljon se, että en osaa kieltä lainkaan ja paikallisten ihmisten joukossa liikkuminen, kaupassa käynti ja kaupungilla kävely tuntui senkin vuoksi hyvin turvattomalta. Mutta en voi mitenkään kieltää tai kaunistella sitä seikkaa, kuinka maan sietämätön rumuus vaikutti minuun. Ajellessamme ympäri Pietarin ympäristön maaseutua, en kyennyt laskemaan katsettani irti ikkunasta näkyvistä maisemista. Tuijotin kuin hypnotisoituna ohi vilistävää harmautta ja ankeutta, hiljaa mielessäni ajatellen, että mitään tällaista ei voi olla olemassa. Minun täytyy nähdä jotakin pahaa unta.

Ensimmäisenä päivänä ajelimme Viipurin halki ja yövyimme Terijoella, toisena päivänä ajoimme Pietariin, jossa olimme kaksi yötä, kävimme Farmoksen puhdistusainetehtaalla, Atrian makkaratehtaalla, Baltikan oluttehtaalla, yhdellä paikallisella maatilalla, Katariinan palatsissa ja kummastelimme muuten vain venäläistä maailmanmenoa.

Terijoki

Suhteellisen siisti venäläiseksi tienpientareeksi..

Maa oli profiililtaan hyvin samankaltaista aakeaa laakeaa, mitä kotoseudulla pohojammaan lakeudetkin. Ehkä juuri sen vuoksi kaikki näkemäni sai minut niin surulliseksi.

Venäjän pellot kasvoivat unohdettuina rikkaruohoja ja pusikkoa. Kaikkialta syöksyi ylitse välinpitämättömyyden hyökyaaltoja ja minä masennuin niiden alle. Joka metriltä verkkokalvoilleni sylki mädäntyneitä taloja, romuisia takapihoja, ojiin heiteltyjä roskia, vuorten kokoisia kaatopaikkoja.

Paikallisen maatilan henkilöstötilat

Tämä ei ole paikallinen laskettelurinne

Kaiken sekaisuuden ja sotkun keskellä olevat rikkaiden palatsit vain korostivat kylminä ja kolkkoina kaikkea rumaa ympärillään.

Pietarin kaupungin kivinen loisto tuntui vain viimaiselta kimmellykseltä, kodittomalta jylhyydeltä.

 Joku pytinki, jonka graniittipylväät oli raahattu Suomesta, Virolahdelta (pylväät saivat matkaporukaltamme raikuvat suosionosoitukset, etenkin seurueen virolahtelaisilta jäseniltä)

 Katariinan palatsia

.. jonka pihalla oli laajat puistoalueet geometrisine hiekkakoristeineen ja likaisine kulkukoirineen..

.. mutta sisällä kimmelsi kulta kyllästyksiin asti, huone toisensa perään, lattiasta kattoon

Kaiken sietämättömän rumuuden keskellä en voinut lakata hämmästelemättä sitä seikkaa, kuinka ihmiset eivät viitsineet laittaa edes puutarhojaan ja yrittäneet luoda ympärilleen mitään kaunista ja viehättävää. Koko matkan aikana näin kaksi pihaa, joista oli yritetty luoda puutarha. Eikä niissäkään kasvanut mitään kukkia, ainoastaan pensaita. Rikkaiden linnatalot oli ympyröity korkeilla aidoilla ja niiden sisäpuolella oli vain tasaisia nurmikenttiä. Köyhempien tonteilla kasvoivat vain romut ja roskat, ja sieltä jostain niiden joukosta saattoi erottaa jotakin taloksi tunnistettavaa. Niiden, jotka olivat jotka olivat jotain siltä väliltä, pihoilta saattoi hyvällä tuurilla löytää jotakin kasvimaan tapaista, jonka antimia kaupusteltiin tien vieressä muovisangoissa.

En ole koskaan ollut niin onnellinen päästessäni Viroon, kun 15 tunnin bussimatkan jälkeen ylitimme viimein Venäjän ja Viron rajan. Kellon lähestyessä keskiyötä pääsimme lopulta Tartoon ja nukuin koko matkan parhaimmat unet, samalla päässä takoi ajatus "kohta pääsen kotiin". Seuraavana päivänä (perjantaina) kävimme Tartossa Maamees-maatalousmessuilla, paikallisella maatilalla ja kiertelimme kaupungilla. Lauantaina käväisimme vielä Tarton maatalousyliopiston koetilalla ja huristelimme kohti Tallinnaa, bongailimme matkalta haikaroja ja puksuttelimme viimein kohti Suomea.

Maamees-messuilla söin koko matkan parhaan aterian, 200g aitoa pihvikarjan pihviä ja ihanan raikasta ja rapsakkaa salaattia. Mitään kasviksia ja hedelmiä matkan aikana ei liiemmin saanut, hotelliaamiaiset Venäjän puolella koostuivat lähinnä pullaleivästä, lihamurekkeesta, paksuista perunalätyistä ja pannukakuista. Viron puolella hostellissa sai sentään jo vetistä lötkösalaattia. Joten tämä 85 kruunua (noin 5€) maksanut pihvi-salaattiateria tuntui aivan pääsyltä taivaaseen. Salaatissa oli mukana mustaherukoita, joka oli aika jännittävä yhdistelmä, mutta sopi valtavan hyvin kyytiin. Alkupalaksi tuli yllättäen kaupanpäälliseksi tartarpihviä, jota porukalla hetken kummastelimme ja katselimme toisiamme miettien "tohtiikohan tätä syödä".

Raakaa lihaa ja raakaa kananmunaa - jokaisen salmonellapöpön unelma siis. Pienen pähkäilyn jälkeen ummistimme silmät salmonellapelolta, kun emme kehdanneet kieltäytyäkään tarjotusta ilmaisesta ruokapalasta, iskimme haarukat kiinni ja totesimme, että ihan hyväähän se oli sittenkin. Silti jännittää vieläkin, että oliko annos varmasti ihan täysin salmonellapuhdas..

Toriaukea Rüütli-kadun tuntumassa

Venäjän ankeuden jälkeen Tarto tuntui ihanan kodikkaalta ja sopivan kokoiselta kaupungilta, jossa melkein ymmärsi mitä ihmiset puhuvat ja jonka ihmisetkin tuntuivat paljon lämpimämmiltä kuin venäläiset kollegansa. Tarkalleenottaen en edes osaa sanoa, miksi Tarto, jossa oli myös ränsistyneitä taloja, tuntui kuitenkin niin paljon miellyttävämmältä kuin kaikki mitä Venäjän puolella olin nähnyt. En tiedä, miksi Tartossa rapistunutkin talo tuntui vain kunniakkaasti vanhentuneelta, eikä mädäntyneeltä jätekasalta, kuten samannäköiset talot Venäjän puolella. Ehkä se oli vain psykologiaa, tai ehkä taloista heijastui ihmisten asenne ympäröivään elämään. Kuitenkin Virossa rapistuneenkaan talon pihalla ei ollut romua eikä roskia, ainakaan vuoriksi asti.

Rüütli-kadulta löytyi ihanaihana kangaskauppa, joka oli täynnä ihaniaihania kankaita, joita ei oltu myöskään hinnalla päästy pilaamaan. Hurmaannuin niin nähtyäni kangaskaupan ikkunat, etten tajunnut edes katsoa putiikin nimeä. Rüütli-katu ei kuitenkaan ole kovin pitkä, joten kauppa on ihan helppo löytää, vaikka tarkempaa osoitetta tai kaupan nimeä en osaa sanoakaan. Samalta Rüütli-kadulta löytyy muuten myös käsityöpuoti, jossa myydään virolaisia käsityötuotteita. Erilaisia lampaannahkatuotteita näkyi puodissa olevan runsaasti, mutta myös villaa, puisia ja kivisiä keittiövälineitä, takorautaisia ovenkahvoja, hakoja, naulakoita ja kolkuttimia (haluan sellaisen sitten kun omistan oman ulko-oven!) jne.. Sen sijaan niitä kirjottuja liinoja, joita on koko Tallinna täynnä, ei puodissa näkynyt lainkaan. Ei se itseäni haitannut lainkaan, mutta pisti vain silmään.

Tuliaisiksi itselleni Rüütli-kadun kangaskaupasta päätyi mukaani 3 yhteensä metriä puuvillakangasta, 1,5 metriä pinkkiä rypytettyä ja 1,5 metriä persikan väristä kultaraidallista. Tallinnassa Sikupilliprismassa iskin silmäni Haapsalu Sall -kirjaan, jonka hankintaa olen jo pidemmän aikaa kuolannut. En ihan täysin pystynyt välttämään perinteistä suomalaista alkoholiturismia, sillä Maamees-messuilta löysin jonkin virolaisen viinitilan vadelmaviiniä. Lohdutan itseäni sillä, että sentään tuin ostoksellani maan maataloustuotantoa ja että tuote on sentään alkuperältään virolainen, joten ostin viinipullon siksi, että haluan elämyksiä, enkä siksi että ravaisin halvan hinnan perässä. Seliseli.

Venäjältä en löytänyt oikein mitään järkevää tuliaista itselleni enkä muille. Perheenjäsenille venäläistä suklaata, joka on rasvaisempaa kuin länsimainen ja muuten vaan jotenkin erilaista, poikaystävälle Baltikan oluttehtaalta saatu 0,5 litran oluttuoppi teekupiksi (valittaa aina kuinka omista pikkukupeistani ei viiti juoda, kun niihin ei edes muka mahdu mitään) ja itselleni pieni puinen rintakoru. Katselin kyllä niitä venäläisiä villahuiveja, mutta kun kohdalleni ei osunut mitään päälläpidettävän näköistä järkevään hintaan, niin annoin asian olla. Ihan turha maksaa sellaisesta, jota ei edes pidä päällään.

Sukkaneitsyt ja sietämätöntä säätöä

Pakkailussa on aina oma dramatiikkansa. Olen yhdeltä luonteenpiirteeltäni söhläritaipuvainen, unohdan aina takuuvarmasti jotakin olennaista kotiin.Yleensä se on yövaatteet tai hammasharja ja/tai tahna. Parempi siis listata paperille kaikki mitä tarvitsee ja kirjoittaa vielä perään sijoittaako sen matka- vai käsilaukkuun.

Jalka aiheuttaa omat kommervenkkinsä matkaan jo ihan pelkästään kivun vuoksi. Toivon sydämeni pohjasta, ettei meille olisi järjestetty hirveästi mitään kävelyä tai seisomista vaativaa. Onneksi on voltaren emulgel ja särkylääke, jotka tuntuvat tepsivän vähintäänkin kohtalaisesti. Matkalaukkuun päätynee kuitenkin vielä pari sideharsorullaakin, voi sitten pyöräytellä nilkkojen tueksi, kun tuntuu että ontumisesta tai virheasentoisesta kävelystä (kivun välttämiseksi) nilkat prakaavat minulla ensimmäisenä. Tiedän, pitäisi pyrkiä kävelemään normaalisti, mutta toisinaan se on vain ihan sietämätöntä.

Olisikohan villasta apua tämän tapaisiin kipuihin? Ainakin reumaatikot ovat löytäneet villasta helpotusta kipuihinsa. Lapin yliopiston ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun Hoitava Villa -hankkeessa asiaa on ihan tutkittukin ja tehty ilmeisesti jonkinlaista tuotekehitystäkin. Jes, hienoa kun suomalaiselle lampaanvillalle löytyy käyttökohteita! Nivelreuman tärkein ominaisuus wikipedian mukaan on niveltulehdus, joten periaatteessa villasta voisi löytyä apua minullekin. Minun jalassani ei sentään nivelet ole tulehtuneet, vaan pehmytkudos jalkapöydän luiden päällä ja välissä. Kaiken järjen mukaan asiaa voisi ainakin kokeellisesti testata yhden henkilön satunnaistamattomalla otannalla. Tulehdus kuin tulehdus. Minähän en mistään mitään tiedä, mutta mututuntumalla voisi arvella, että nivelissä oleva tulehdus olisi paljon tiukemmassa ja vaikeammin helpotettavissa kuin pehmytkudoksissa.

Lankalaatikoissani onkin sopivasti tummanruskeaa ja valkoista suomenlampaan villaa, sukkapuuhiin siis! Hävettää myöntää, mutta en ole ikinä milloinkaan koskaan kutonut sukkia... Olen siis ihan vajavainen neulojana, sillä onko sellainen ihminen nyt kummoinenkaan neuloja, joka ei ole koskaan sukkia tehnyt! Enkä ole kovin monia lapasiakaan kutonut..

Jostain syystä tuollaiset pikkujutut eivät ole koskaan oikein innostaneet. Melkeinpä mitä isompi työ, niin sitä varmemmin minut saa sellaista kutomaan. Pöh, tyhmäähän se on. Mutta kun asiat pitää aina tehdä vaikeimman kautta.. Lupaan ja vannon ottavani villasukat asiakseni. Ihan varmasti teen jossain vaiheessa lammaslangastani ihan oikeat lammassukat. On minulla jo kuviotakin vähän suunniteltuna ;)

Sori tyypit, tällä kertaa ei kuvattanut.

Tuhkapäiväompelua

Parin päivän hiljaisuus särkyypi n-y-t nyt! Muutamaan päivään ei ole tullut sellaista tarvetta kirjoittaa, joten olen ajatellut, että on parempi pitää suunsa kiinni kokonaan kun harrastaa tyhjäpureksintaa, jossa ei ole mitään asiasisältöä ja joka ei kiinnosta ketään. Nytpä sitten tuli taas juteltavaa.

Olen nimittäin kaksi päivää tässä puuhaillut huoneeseeni uusia tyynyjä (ja vähän muutakin). Tyynykokoelmani lähestyy hiljalleen täyttymistään, vielä kokoelmasta kuitenkin puuttuu se yksi räväkämpi tyyny. Tällaisenaan värit ovat kuitenkin vähän turhan väsähtäneet, vaikka ne sinänsä kivoja värejä ovatkin. Työtuolini päällisestä jäi jäljelle pieni liru vihreänkirjavaa kangasta, kenties se voisi tuottaa ratkaisun ongelmaani?

 

Itäkeskuksen Eurokankaasta löysin jotakin löytö/poistokankaita halvalla, vedenvihreää ja roosaa raidallista puuvillakangasta ja vedenvihreällä kukkabrodeerattua tummanruskeaa pellava-puuvillasekoitekangasta.  Raidallisilla metrihinta taisi olla jotain 4€ paikkeilla ja ruskealla 6€ ja risat. Hassu juttu taas, en ollut koskaan edes ajatellut että lisäisin vedenvihreän huoneeni värikavalkaadiin, kankaan nähdessäni tiesin kuitenkin heti että juuri se täältä puuttuu.

Kämpille takaisin päästyäni vertasin vedenvihreää raitapuuvillaa työtuolini päällisessä oleviin väreihin ja kas kummaa, siitä löytyi juuri täsmälleen samaa vaaleaa sävyä. Ja hui, tummempi sininen natsaa täydellisesti ylimmässä kuvassa näkyvän sinisen taulunkehyksen kanssa. BINGO!

Aivot ovat sitten hassuja, kun ne säilöö muistiinsa kaikkia (epä)olennaisia yksityiskohtia, vaikka itse ei aina tiedostakaan, että siellä sellaisia on. En siis usko, että värien yhteensopiminen oli sattumaa, aivoni vain vähän harrastavat akrobatiaa joskus ;)

Tyynyjen teemana olivat siis tällä kertaa napit, ruskean tyynyn napit ovat Eurokankaasta ja vedenvihreän napit on hankittu Menitasta joskus vuosi sitten takkiani varten. Vedenvihreän rusetin idean pöllin erään kaupungilla näkemäni neidon takin selkämyksestä. Lopputulos ei ihan samanlainen ole, mutta toisaalta eipä ole tarkoituskaan. Molemmat tyynyt on toteutettu tyynynliinaperiaattella, eli niiden sisällä on erikseen irroitettava sisustustyyny. Kaikkein kätevin ratkaisu ihmiselle, joka tahtoo vaihtelua elämäänsä.

Samoista kankaista touhuilin myös ensi viikon matkaa varten jonkin sortin meikkilaukkuviritelmän ja kukkaropussin, joka mahtuu sopivasti takkini povariin suojaan. Eivätpähän sitten varkaat löydä laukustani ainakaan rahaa, häähää! Meikkilaukkuun oon ite vähän pettynyt, siitä tuli lässähtäneempi kun kuvittelin ja vuoraus meni vähän vituralleen. Olisi pitänyt käyttää kovikekangasta vieläkin enemmän... Mutta olkoon, ehkä se nyt tämän yhden reissun ainakin kestää.

Enkä ole vieläkään aloittanut pakkaamista.. Luojan kiitos teemme matkaa bussilla, joten vaikka taivaalla leijailisi ylipainoisia kameleita vulkaanisia kiviä selissään, se ei vaikuttaisi matkan etenemiseen. Matkasta tosin voisi tulla vieläkin mielenkiintoisempi, jos tuollaista silmänruokaa olisi pällisteltävänä...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Vähän lohtua matkalla kohti maailmanlopun universumia

Kyllä voi ihminen olla toope ja itsepäinen aasi. Kuukauden verran kärvistelin jalkakivuissani, onnuin ja nilkutin, pahimpina päivinä vasemmalle jalalle ei kyennyt laittamaan lainkaan painoa. Lopulta aasikin uskoi, ettei jalka itsestään parane ja sain aikaiseksi ottaa puhelinta käteen ja rimpauttaa itselleni lääkäriaikaa. Lääkärissä käynti ei helpottanut kipua, mutta ainakin nyt tiedän mikä on vialla.

Vasemmasta jalastani jalkapöydän kohdalta ovat nimittäin pehmytkudokset tulehtuneet, ilmeisesti ehkä. Hoitona on aimo annos tulehduskipulääkkeitä sekä oraalisesti nautittuna että kipukohtaan iholle levitettynä. Ilmeisesti vaiva on alunalkaen tullut huonoista kengistä, jotka ovat jollain tapaa painaneet jalkapöytää. Vaiva alkaa lääkärin mukaan kuulemma tuntua vasta n. 3 viikkoa ongelman aiheuttaneiden kenkien käytön jälkeen. Ja parantuu hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitaaaaaaaaaaaaaastiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii, JIPIII! Luulen, että vaivan aiheuttivat ne "lainaamani" äitini 20 vuotta vanhat talvisaappaat, jotka olivat niin kivan näköiset..

Joten, naiset ette sitten pidä enää yhtä ainuttakaan kertaa hampaat irvessä jalassa niitä ihaniaihania kenkiä, jotka näyttää niin hyvältä, mutta tuntuu samalta kuin jalat olisi survottu 2cm x 2cm kokoisen tulivuoren sisään, naulattu viiden tuuman rautanauloilla kiinni ja varmuudeksi kaadettu päälle vielä hikistä tervaakin. Se voi oikeasti tappaa jalat. Minäkin otan opikseni ja hedonistikakkiaisena vaadin täst'edes jaloillenikin nautintoa. Voisin oikeastaan aloittaa piparminttujalkakylvystä ja kerrankin rasvata rupuiset ja koppuraiset kantturani kunnolla...

Seinälläni olevaa taulua lainatakseni:

"Jos haluat sielusi liitävän ja mielesi kiitävän -aloita jaloista" -J.L

Tällä hetkellä allekirjoitan tuon täysin. Mikään ei tunnu olevan hyvin, kun joka ikinen askel sattuu. Ehkä minäkin pääsen kuukauden päästä (jos siis hoito tepsii) nauttimaan taas terveistä jaloista. Siihen asti kaikki lenkkeily ja ulkoilmakävelyt täytynee unohtaa. Pöh, se siitä pömppiksenkadottamiskampanjasta.

Mutta ainakin on taas yksi hyvä tekosyy voivotella ja lohdutella itseään, esimerkiksi uusilla langoilla. Voi kun minä olen niin parka..

Menita pisti taas huurut päähäni. Tällä kertaa kävin puljussa kaverin kanssa, jonka toivoin pitävän minut järjissäni. Operaationa oli hakea lisää Gedifran persikan väristä Top Softia, kun sitä kerran sai halvalla, ja koska en ole aivan varma, riittääkö entisestään omistamani 500g aivan tekemääni pitsijakkuun. Siis niinku tähän:

Niin, että ostin sitä sitten 200g lisää. Toivottavasti lankaa jää yli, voisin tuosta unelmasta tehdä vaikka ja mitä! Uusi reissu Menitaan siis tiedossa? :D APUA!

Mukaan tuli (tuli ihan itsestään, hyppäsi vain yhtäkkiä käsivarsille) myös 300g epämääräistä vyötteetöntä harmaata mohairlankaa. Metrejä langassa on kuulemma paljon, myyjä arveli että jotain 500m/100g. Taivaallisen pehmeää ja sellaista "utuista" lankaa. Juuri sopivaa päällepidettävää sellaiseen päivään, kun ulkona sataa, tuulee ja on kylmä, itsellä on ihan möh-fiilis ja katselee ikkunasta ulos kuin uhmaikäinen itsepäinen tenava "mä en ainakaan lähe mihkään!".

Euron korista nappasin mukaan myös 6,5 numeron metrin mittaiset pyöröpuikot, että pääsen aloittamaan edellisellä kerralla Menitasta ostetusta Novitan jäänsinisestä Palmasta aamutakkia. Aion siis neuloa sen yhtenä kappaleena kun en tykkää saumoista, tai lähinnä niiden kokoon kursimisesta. Pitäisi vain keksiä jostakin joku soveltuva ohje.  Laiskottaa eikä millään huvittaisi itse keksiä pyörää uudestaan. Ehdotuksia?

 Julistin jo kerran olevani langanostolakossa ja samantien rikoin lupaukseni. Mutta eihän 8€ hinta ole nyt niin paha 500 grammasta lankaa ja yksistä pitkistä pyöröpuikoista, eihän? Ehkä voisin tästä hetkestä alkaen olla oikeasti langanostolakossa. Ainakin ensi viikkoon asti, jos matkalta löytyy mukaan jotain kivaa..

Pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa pakkailemaankin. Ensi viikon maanantaina olen jo Venäjällä ja hirvittää jo nyt! Asiaa ei yhtään helpota matkanjärjestäjien pelottelut jäykkäkouristuksista, loisista, ruokamyrkytyksistä, varkaista, kerjäläisistä ja miliiseistä. Niin, ja sitten on vielä se metroon tehty terroristi-isku-juttu. Olikohan tämä reissuun lähteminen sittenkään niin hyvä idea? Venäjä tuntuu ihan maailmanlopun universumilta, jossa on kokonaan eri säännöt. Äiti, minua pelottaa.

Matkanjärjestäjät varoittelivat, ettei mukaan saisi ottaa mitään teräaseita. Ei kai puikkoja lasketa sellaisiksi? Matka tuntuu niin pitkäveteiseltä, ellei mukana ole mitään kudinta täyttämässä aikaa. Tohdinkohan ottaa edes gedifra-kudintani mukaan jos nyysivät verenhimoiset kerjäläisvarkaat tuumaavatkin, että 40% viskoosia, 40% polyamidia ja 20% silkkiä pukeekin heitä paremmin kuin minua? Ehkä mukaan pitäisi varmuuden vuoksi pakata haarniska? Ja ottaa omat eväät koko reissun ajaksi? Eikä puhua kenellekään mitään koko matkan aikana? Entä jos istuisikin bussissa turvassa koko matkan ajan?

Miten niin liiottelua...
Sitten jäisi toisaalta kaikki kiva kokematta.

Vanhoista villapaidoista uutta

Kämppäni nurkissa on lojunut jo kuukausikaupalla kolme muovipussillista vanhoja vaatteita. Enimmäkseen sen takia, että en tiedä mitä niille tekisin. Vaatteet ovat kyllä enimmäkseen hyväkuntoisia, mutta eivät ole mahtuneet päälle enää muutamaan vuoteen. Kuinka surullista, että pikkutyttöjenkin pitää kasvaa aikuiseksi ja siirtyä koosta 32 kokoon 36.. Helpoimmallahan pääsisin jos kiikuttaisin nyssäkkäni lähimpään vaatteidenkeräyspistelootaan, mutta kun.. Olen hirveä monsterihamsteri, enkä raaskisi luopua vanhoista vaatteistani, sillä osassa niistä on ihan hyvälaatuisiakin kankaita, jotka tuntuu ihanalta iholla. Kuten näissä kolmessa ihanassa villapaidassa, jotka ovat olleet aikapäiviä sitten liian pieniä minulle, mutta kun..

Silloin joskus kun vielä mahduin näihin, minä tykkäsin näistä niin kovasti, ja sitä paitsi ylimpänä oleva valkoinen paita on niin ihanan pehmeän untuvaista, että oioi vaan. Purkaisin sen langaksi, ellei paitaa olisi leikattu valmiista neuloskankaasta eikä kudottu.

Joten jotain siis tarvitsisi keksiä ja tehdä. Ylimmästä valkoisesta untuvaisesta olen jo päättänyt tehdä itselleni kaulurin leikkaamalla paidan kaulus ja vyötärön joustoneule. En suinkaan ajatellut heittää loppupaitaa hukkaan, vaan hyödyntää senkin jollakin tapaa. Ehkäpä tyynynä? Keskimmäisen valkoisen hihoista teen selkätukityynyn työtuoliini. Sellaisen samanlaisen, jollaisia on joissakin InterCity-junissa. Junassakaan harvoin käytän sellaista tyynyä niskojen tukena, minun niskani tulevat siitä vain kaksinverroin kipeämmäksi, vaan irrotan sen aina paikoiltaan ja asetan alaselkäni tueksi. Siniharmaasta tulee ehkä materiaalia meikkilaukkuun. En nimittäin omista sellaista ollenkaan ja olen aina aivan hukassa kaikkien puteleideni kanssa, kun jonnekin pitäisi matkustaa.

Mutta entäs loput osat? Villapaidoista on noillakin suunnitelmilla vielä ainakin puolet jäljellä. Eipä muuta kuin ystäväni google apuun, joka osoitti minulle tien Art by Chrysti -blogiin, josta löytyy kokonainen armeija villapaidan tuunausohjeita. Erilaisiin tyynyihin ja peittoihin löytyy useampiakin ohjeita, mutta ne eivät oikein tunnu siltä, mitä minä etsin. Villapaidalla päällystetty lampunvarjostin sen sijaan näyttää ihan kivalta idealta, mutta minulla ei ole oikein mitään mitä päällystää.

Kuva: Country Living

Entäs söpöt tossukat paleleville kintuilleni?

Kuva: Craftstylish

Tai pipo?

Kuva: Courage to create

Tai laukku?

Kuva: Think crafts!

Entäs villakengät?

Kuva: Instructables

Tai nämä ihanan söpötsöpötsöpöt!! kädenlämmittimet/kynsikkäät/hihattimet?

Kuva: Flickr/MarianneS

Tai tällainen ihastuttava toppi?

Kuva: Flickr/RebekkasArtCloset

Njäh, eiköhän kaikille tullut jo selväksi, että ideoita on miljoonia ja vanhoista villapaidoista on tehty vaikka mitä. Tietäisipä vain mitä itse tekisi.. Lisää vanhoista villapaidoista tuunattuja juttuja pääsee katsomaan Flickr:n ryhmästä Made from Recycled Sweaters.

Mitäs itse tekisitte vanhoista villapaidoista?