Raajarikon taistelujuomat

Hain tänään itselleni kyynärsauvat, kun 1,5 toimivalla jalalla koikkelehtimiseni kävi jo niin hengenvaarallisen näköiseksi, että katsoin parhaaksi ennaltaehkäistä tulevat nilkkamurtumat ja lonkan nyrjähdykset. Nuo kaksi inhottavaa tikkua ylenivät välittömästi epätykkäyslistani kärkeen, mutta vammaisen on paha kitistä. Pidemmät kävelyrupeamat kun ovat yhtä tuskaa ilman tukivoimia.

Voin vain kuvitella kuinka ratkiriemukas vappuaatostakin tulee, kun ainakin tänne pääkaupunkiseudulle on ilmeisesti luvattu sateita. Sateenvarjo ja kyynärsauvat kun eivät ainakaan minun anatomiassani mahdu samaan ruumiiseen. Mutta entä jos hankkisikin jostain niin paljon helium-täytteisiä vappupalloja, että kun ne tunkisi sateenvarjon alle, niin sateenvarjokin leijailisi? Sitten ei enää tarvitsisi kuin sitoa naru varjoon kiinni ja vetää perässä. Ah, mitä maailma menettikään siinä, kun en lukenut itseäni insinööriksi.

”Mehiläinen ilman lintu, 
Nouse siipesi nojahan, 
Kanna mettä Metsolasta, 
Simoa Tapiolasta, 
Mesi keitä kielelläsi, 
Sima suussasi sulaja, 
Kipiöille voiteheksi.” 

kansanruno
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 

Vappuun kuuluu tietysti ruoka (ja juoma), niin kuin kuuluu ihan kaikkeen muuhunkin. Kaveriporukalla kokoonnumme yhteen syömään peräti kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Nyyttäriperiaatteella tottakai. Itse askartelin perjantaiksi simaa. Koska tykkään soveltaa ja kokeilla, tuli simanteostakin varsinainen taikatemppu, jonka lopputulokset mietityttää vähän itseäkin..

Vappujuomana tavallista nykyisentyyppistä makeaa simaa lienee Suomessa nautittu 1700-luvulta alkaen, aluksi kartanoissa. Yleiseksi juomaksi se levisi melko myöhään, sillä vanhassa maatalouskulttuurissa simanteossa tarvittu sokeri tai hunaja oli kallista ostotavaraa. Vanhastaan oli makeahkoksi juotavaksi laskettu keväisin koivuista mahlaa, joskus kerätty syksyllä hunajaa ja keitelty kummastakin juomaa lähinnä juhliksi. Talvisin, kun lehmät olivat ummessa, oli monin paikoin tarjolla maitotuotteiden korvikkeita, jotka tehtiin ruisjauhoista imellyttämällä tai valmistettiin nauriista. Näillä juotavilla oli monta nimeä, muiden muassa sima-sanan johdokset simo, simu ja simukka. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Dansukkerin simainfo.fi -sivulta löytyy melkolailla jännittäviä simaohjeita ja niistä ajattelin itsekin alunperin kokeilla jotakin. Viime jouluna meillä kotona joulupöydässä maisteltiin ko. sivuston ohjeen mukaan tehtyä inkiväärisimaa ja olin ainakin itse sangen mieltynyt sen pikanttiin säväykseen. Tehtiin sitä simaa sitten toinenkin satsi jouluksi, siihen toiseen vaan lisättiin paaaaljon enemmän inkivääriä, ettei mukana olisi ollut peräti neilikkaa, muskottipähkinää ja kanelitankoakin. Joulusimaa siis. Eikä sekään pahaa ollut.

Lopulta päädyin kuitenkin tekemään täksi vapuksi greippisimaa, vadelmasimaa ja minttusimaa. Greippisiman ja vadelmasiman ohjeet on suunnilleen sovellettu johonkin suuntaan Dansukkerin ohjeista. Minttusimaan löytyy netistä useampiakin ohjeita, itse käytin Helsingin Sanomien sivuilta löytyvää ohjetta, joka näyttää kutakuinkin tällaiselta:

• 5 l vettä
• 2 rkl kuivattua minttua
• tai 1 dl tuoreita mintunlehtiä
• 2 sitruunaa
• 250 g fariinisokeria
• 400 g sokeria
• pieni nokare hiivaa

En sen kummemmin laskeskellut ja miettinyt missä suhteessa mitäkin tulisi, vaan päätäpahkaa otin sellaisen noita-akan taikajuoma-asenteen ja mentaliteetin "noin suurinpiirtein ja pistetään sittenkin vähän vielä lisää". Tuohon minttusimaankin taisin käyttää noin litran vettä ja 2rkl kuivattua minttua, eli jo lähtökohdiltaan kaikki oli täysin päin honkia. No, empä jaksa sen kummemmin asiaa ressailla, tulee mitä tulee. Ei ruuanlaitto ja varsinkaan siman teko niin vakavaa ole, että jaksaisin millilitran sadasosan tarkkuudella mittailla. Viemäri onneksi vetää (paitsi suihkussa), jos ihan jotain kammottavaa syntyy. Lopputulos muhii vielä tyynesti pulloissa ja perjantaina koittavaa totuuden hetkeä jännitän jo nyt.

Taikajuomasta puheenollen, simahan itseasiassa onkin juuri sellaista. Ainakin viikinkitarustossa. Wikipedia tietää: "Legendan mukaan sima oli viisasten juoma, jota taistelun ja viisauden jumala Odin sai viruttuaan muutamia päiviä kuolleena Maailmanpuussa. Viikingit ajattelivat siman olevan voimajuoma, joka antoi heille taistelutahtoa." Toivottavasti minunkin simaani olisi siunaantunut edes hippulainen jotain taikavoimia, että jaksaisin (vaikka äristen ja muristen) koikkelehtia vappuna sauvoillani enkä vahingossa heittäisi niillä jotakin Mantan patsasta..


Jonkin sortin takuuksi kyllä maistelin kielelläni varovasti sima-aineksia ennen pullotusta, taikaa niissä ei kyllä vielä maistunut, mutta muuten olin henkilökohtaisesti siinä vaiheessa kaikkein tyytyväisin minttusimaani. Mintun maku oli kyllä voimakas, mutta raikkaiden juttujen ystävänä en keksinyt ainakaan siinä vaiheessa marmattamista siitä asiasta. Vadelmasima oli aivan ihanan täyteläisen pinkin väristä, oikein sellaista söpöä tyttöjenjuttujuomaa. Vadelmakin maistui melkolailla voimakkaasti, olisikohan johtunut ehkä siitä, että kippasin pakastevadelmiakin siman joukkoon melko runsaalla kädellä.. Greippisima oli itselleni karvain pettymys pullotusvaiheessa. En muutenkaan ole greipin suurkuluttaja, mutta jotenkin silti elättelin henkeviä toiveita sellaisesta simasta, jossa tuntuisi pehmeä greipin nipistys. No, todellisuus oli jotain ihan muuta ja muistutti enemmän sitä, kuin olisi saanut halosta päähänsä. Sokeria onneksi löytyy kilon paketti kaapista, jos kieli ihan kammottavasti käpristelee greipin happamuuden alla. Eikä sitten puhuta mitään siitä, kuinka terveellistä happo + sokeri -yhdistelmä on hampaille...

Simasuukuvia tulossa perjantaina, kun saan simani pois epäesteettisistä limupulloista.