-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Vessahaaveilua

Ilokseni voin todeta, että saan minä joskus jotain valmiiksikin.

Joskus vuosi sitten hurmaannuin ja huumaannuin hetkeksi aivan täysin virkatuista matoista. Ja pitihän sellainen sitten tietenkin päästä aloittamaan. Kovin tohkeissani raahasin kaksi säkillistä matonkudetta Menitan outlet-myymälästä ja aloin koukkuamaan. Syystä tai toisesta matontekele jäi kuitenkin pyörimään kaapinpohjalle keskeneräisenä melkein vuodeksi. Liekö muut kiireet jyränneet yli vaiko venyikö peukalon lepuutustauko hieman aiottua pidemmäksi... Minulla on hieman "paha" tapa tehdä käsityöasioita sen mukaan, kuinka kulloinkin sattuu huvittamaan. Kaipaan vaihtelua ja toisinaan joku toisenlainen työ kiinnostaa enemmän kuin jokin muu. Siinäpä syy nurkissani lojuviin useisiin keskeneräisiin töihin..

Nyt kevään tullen alkoi virkkaaminen tuntua kuitenkin taas tuntua kivalta ajatukselta ja eipä siinä mennytkään kuin muutama hassu päivä, kun mattoseni sain valmiiksi. Tässäpä todistusaineistoa, olkaatten hyvät:


Maton halkaisija on n. 80cm ja käytin 9mm (muovista) virkkuukoukkua.


En osaa tarkalleen sanoa tähän mattoon kulunutta matonkudemäärää, puntarillahan se helposti selviäisi, jos vain moinen kapistus nurkista löytyisi.. Matto pitäisi vielä päätellä. Se voikin olla hieman haastavampi tehtävä. Ihan heti en ainakaan itse keksi, kuinka noinkin paksun kuteen saisi siististi pääteltyä. Olisikohan kenelläkään mitään hyviä ideoita?

Tämä matto saa kunnian päästä ikiomaan vessaani, sitten kun joskus pääsen muuttamaan ihan omaan kotiini, pois tästä opiskelijasoluasunnosta. Yksiössä asuminen tuntuu päivä päivältä autuaammalta asialta.. Varsinkin silloin, kun viikosta toiseen saa katsella kämppisten lepsua asennetta siivousvuorojen noudattamiseen...

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Suuria uutisia

Jopas on taas aikaa vierähtänyt viimeisimmästä.

Kevät etenee niin tohinalla, ettei tahdo oikein itsekään perässä pysyä. Vaikka eihän ulkona nyt niin keväiseltä vielä näytä.. Mutta ihan hirvittää ajatellakin, että kuukauden päästä on toukokuu jo aivan ovella ja sitten onkin kohta jo kesäkuu ja sitä ennen pitäisi saada hirmuiset määrät hommia tehtyä. No mitäs niin ihmeellistä siinä kesäkuussa sitten on?


Tämä lähtee silloin Kanadaan kesäksi töihin! :)
Tai oikeasti se on kyllä opiskeluihini liittyvä harjoittelu, mutta töitähän sekin on. Lähden kolmeksi kuukaudeksi kanadalaiselle luomumaatilalle töihin lypsämään lehmiä ja tekemään peltotöitä. Jepajee, ei ehkä kaikkein trendikkäin ja muodikkain matkailutarkoitus, mutta mitäs siitä: minä olen ihan innoissani ja milläs muulla onkaan väliä! Palkkaa ei hirveästi tule, mutta isäntäperhe lupasi ottaa minut mukaansa lomamatkoilleen, esitellä minulle maata ja opettaa kädestä pitäen ihan kaiken, mitä luomusta ja kanadan maataloudesta on vain opittavaa. Aivan mahtavan ikimuistoinen kesä siis tiedossa! En malttaisi odottaa!

Sitä ennen täytyy kuitenkin laittaa vielä työlupa- ja viisumihakemukset vetämään ja toivoa, että lupa-asiat napsahtaisivat kohdalleen, eikä mitään ongelmia siltä taholta tulisi. Harjoittelupaikan etsintä oli jo itsessään oma sirkuksensa. Koulun taholta sanottiin tylysti, ettei mitään maatilakontakteja Kanadaan ole ja eipä siinä sitten auttanut muu, kuin ruveta itse tonkimaan internetin syövereitä ja pommittelemaan Kanadan maatilallisia sähköpostilla. 50 lähetettyä hakemusta ja reilu 2kk hermostunutta odottelua myöhemmin, sähköpostilaatikkoon kilahti viesti jonka olennaisin sisältö oli: KYLLÄ, me otetaan sut!

Hassua, kuinka kesän odotus motivoi tekemään kaikkea muutakin ihan täysin uudella tarmokkuudella ja energialla. Kandidaatin tutkielma pitäisi saada ennen matkailua niin pitkälle kuin vain mahdollista ja töitäkin pitäisi saada Suomesta kevääksi, että olisi vähän taskurahaa matkallekin.

PS. Omistan kameran nyt, joten hyvästit kuvattomille kirjoituksille!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Röyhelöhörhöilyä

Oikein säikähdin tänään, kun huomasin suunnittelevani röyhelöitä! En ole varsinaisesti ikinä ollut mikään erityisen suuri röyhelöiden ja muiden hörhellyksien ystävä, semmoiset selkeät linjat ovat aina miellyttäneet minua. Joten enpä olisi voinut olla enää yhtään yllättyneempi, kun löysin itseni ajattelemasta, että itse asiassa röyhelöt voisivatkin sopia vaikka mihin! Alennusmyynneistä löysin Hemtexiltä tummansiniset pussilakanasetit, joissa oli - mitäs muutakaan - RÖYHELÖITÄ! Gina Tricotista mukaan tarttui puuterin värinen pitkä tavistrikoopaita, joka on sellaisenaan melko tylsä, mutta RÖYHELÖTHÄN voisivat sitä sopivasti piristää ja antaa vähän naisellista vivahdetta. Kävinkin Eurokankaasta tonkimassa tismalleen samansävyisen satiinipalan, joka varmaan jossain vaiheessa päätyy paitaa säväyttämään. Pitäisi vain ensin saada toimiva ompelukone, omani kun kosahti rikki jo viime keväänä.

Syyllinen tähän kaikkeen röyhelöhullutukseen on eräs blogi, jonka löysin sattumalta etsiessäni ihan jotain muuta.  Tea Rose Home on täynnä toinen toistaan ihanampia röyhelötuunauksia, katsokaapa vaikka tätä ihanuutta:



Blogissa on myös useita tutoriaaleja suloisten röyhelöunelmien toteuttamiseen, käykääpä vaikka katsomassa. Oih. Voih.

Hörhöilypuuskassani törmäsin myös toiseen ihanaansuloiseensöpöön tutoriaaliin, joka - ylläripylläri - pitää sisällään myös röyhelöitä. Ja arvatkaas, tuijottelin sitä henki salpautuneena hetkisen ja tajusin että juuri tuollainen minulta vielä puuttuukin. Nimittäin röyhelöhuivi! ...love Maegan -blogista löytyy tällainen hattaraprinsessaunelma



Voiko kauniimpaa olla? Minäkin. Haluan. Tuollaisen!

Röyhelöt ja tutoriaalit eivät suinkaan loppuneet vielä tähän.. Kellohameeni ohje on kerännyt runsaasti vierailijoita blogiini, joten senpä vuoksi haluan jakaa vielä yhden tutoriaalin, joka on varsin hyödyllinen moisia liehuvia hameita pidettäessä. Nimittäin alushame! (röyhelöinen tietysti) Sugardale on blogissaan antanut hirmuisen perusteellisen ohjeistuksen alushameen tekoon ja voin erittäin lämpimästi suositella kyseistä ohjetta kaikille alushameongelmissa kieriskeleville. Tein myös oman alushameeni kyseisellä ohjeella ja lopputuloksia voitte nähdä alla olevissa kuvissa.






Alushameeni on Eurokankaan palalaarista löytynyttä organzaa ja kuten näkyy, siinä on kolme yksinkertaista röyhelökerrosta. Oma alushameeni ei siis ole kovinkaan *puff*, mutta omaan makuuni kohottaa kellohametta juuri sopivasti, jottei se vain roiku päällä ihonmyötäisesti.


Kellohameessani oleva trikoo ei kuitenkaan ole kovin painavaa kangasta, joten raskaampia kankaita käytettäessä voi olla tarpeen käyttää myös tuhdimpaa alushametta (ja jämäkämpää alushamekangasta), mikäli haluaa kohottavan vaikutelman säilyvän.

(Se siitä heviuskottavuudesta!)

maanantai 27. joulukuuta 2010

Jälkitonttuilua

Joulu tuli ja meni. Joulumieltä ei tullut - eikä mennyt. Koko häslinki tuntui ensimmäistä kertaa ikinä vain niin käsittämättömän turhalta. Aivan kuin tavallinen viikonloppu, lukuunottamatta sitä, että omistamani tavaramäärä kasvoi taas ja ruokaa on syöty enemmän kuin tarpeeksi. Olisin kyllä voinut syödä ihan vaikka hernekeittoakin...

Hienoissa ja kimaltelevissa ja täydellisissä unelmissani suunnitelmissani oli kutoa kaikille perheenjäsenilleni ja eräälle ystävälleni jotakin, lapasia, sukkia, huiveja, pipoja ja muita sen sellaisia. Edellisessä postauksessa esittelemäni mohairhuivi (ja tentit) söivät kuitenkin kaiken aikani, ja havahduin viikkoa ennen jouluaattoa, että minulla ei ole toivoakaan saada lahjaideoitani valmiiksi ennen h-hetkeä. Lapaset sentään sain hanskattomalle ystävälleni, esittelen ne ohjeineen joskus hamassa tulevaisuudessa, kunhan vain saan jollakin valokuvauskoneella otettua kuvan niistä. Äidilleni ehdin paniikissa kutomaan pompulapannunalusen.

Lanka: Novita Huopanen, turkoosi
Menekki: 100g

Tyydyin lopulta hätäkompromissiratkaisuun ja annoin perheenjäsenilleni (myös äidille) "lahjakortit", joissa lupaan tulevan vuoden aikana kutoa heille jotakin pientä, mitä nyt sitten tarvitsevatkaan. Mallin ja langan he saavat päättää itse. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ainakin antamani lahja on sitten takuulla sopiva ja saan lisäaikaa lahjojen tekoon. Yhdet lapaset ja villasukat minulta onkin jo tilattu, pääsenevät projektilistallani kärkipäähän.

Luojan kiitos veljen tyttöystävä palaa maisemiin vasta vuoden vaihtuessa, joten hänelle pikataiteilin virkaten aaton jälkeen villasaippuan. Enpä oikeasti todellakaan tiedä, toimiiko moinen hökötys tosielämässä, mutta kun tuota huopasta kerran oli ja netissä olen harrastanut törmäilyä vastaavanlaisiin toteutuksiin, niin ajattelin laittaa tyttörukan koekaniiniksi. Mitä, minäkö muka ilkeä?

Lanka: Novita Huopanen
Menekki: muutama hassu metri
Ohje: omasta päästä vapaasti soveltaen

Tulipa tässä näin tapaninpäivän kunniaksi muotoiltua blogin ulkoasuakin uusiksi. Tapanintanssit - pyh, sanon minä. Naama kiinni läppärin ruudussa istuttiin tämäkin ilta. Ja taas nukkumaanmenokin venyi näin myöhäksi, koskahan oikein opin?

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Aherruksia

Minä olen kuluneena syksynä ja jo alkaneena talvena hurahtanut ajatuksen tasolla liikuntaan. Siis sillä tavalla, tiedättekö, että liikunta olisi hyvä juttu ja siitä saisi virkistyneen ja piristyneen mielenkin. Tykkään siitä mielikuvasta, jossa kiidän kevein gasellinaskelin pitin lenkkipolkuja. Suunnitelmat ovat siis vain liikkumista vaille valmiit. Joululahjaksi sain uuden sykemittarin, jonka toivon siivittävän liikuntaharrastukseni uusiin sfääreihin. Alennusmyynneistä jos vielä sukset löytäisi, niin voisi reippailla nietoksissakin.

Viime yönä oli ihan samanlainen fiilis, kuin maratonreitin loppusuoralla. Tai ainakin kuvittelen niin, maratoniahan en ikinä ole edes juossut. Enkä juossut nytkään, vaan kudoin. Projektina on lokakuun puolesta välistä saakka ollut ohuenohuesta mohair-langasta kudottu virolaisten Haapsalun huivien innoittama ja inspiroima hartiahuivi, jonka siis sain viimein viime yönä klo 5 valmiiksi. Pingottaa ja päätellä vielä toki pitäisi, mutta.. mitäs mokomista pikkujutuista. Onhan tässä uuteenvuoteen vielä monta päivää. Ystäväni menee uudenvuoden aattona naimisiin ja tähän rakkaudenjuhlaan tarvitsin jotakin pehmoista lämmikettä harteilleni.


Mallina siis Siiri Reimannin ja Aime Edasin Haapsalu Sall - kirjasta huivimalli nimeltä Greta Garbo. Pingottamattomana huivissa on mittaa 178cm ja leveyttä n. 80cm. Lankaa kului keittiövaa'an mukaan 150g, eli 1,32 kilometriä. Lankana turkoosi Menita Soft Dream. Puikot 3,5mm.
 

Malli ei ollut vaikea eikä monimutkainen, ainoastaan melko työläs (tosin ei varmastikaan työläin ko. kirjan malleista). Ihastuin mallissa sen yksinkertaiseen selkeyteen ja kauneuteen. Ja mikäpä sopisikaan paremmin häihin, kuin pehmoinen sydänhuivi. Jotain sinistä, juu nou..

Huivin kruunaisi vielä reunukset, mutta en tiedä onko tämän maratonin jälkeen enää energiaa kutoa semmoisia. Ehkä jos vielä muutaman suklaakonvehdin ottaisi..

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Päätöksiä ja lopputuloksia

Tein tänään raskaan päätöksen lopettaa harrastus, jonka kanssa olen puuhaillut lapsuudesta/nuoruudestani asti. Swappailu on nyt ohitse. Pitkään aikaan, oikeastaan viimeiseen vuoteen, ei ole ollut enää samanlaista intoa asiaan, kuin ennen. Käsityöharrastus on aika pitkälti syrjäyttänyt swappailun. Päätös tuntuu hyvinkin haikealta, tämän harrastuksen parissa olen kokenut ehkä eniten kokeilemisen ja keksimisen riemua, kuin missään muualla. Aikansa kutakin, ja minusta on kuitenkin reilumpaa jättää harrastus sellaisille, jotka oikeasti tekevät asian eteen jotakin. Ei ole kenenkään kannalta oikein, jos jonkun oma swappivihkonen pölyyntyy minun jemmoissani vain sen vuoksi, että en tiedä mitä harrastuksen kanssa tekisin. Ja kuka tietää, jos vaikka vanhemmalla iällä innostuisin uudelleen tästä ihanan inspiroivasta harrastuksesta.

Menneiden vuosien kunniaksi kerään tähän loppuun kuvia teoksistani viimeisiltä vuosilta (3-4 ensimmäiseltä swappailuvuodelta en edes omista kuvia).

Vuodelta 2005 ovat ensimmäiset kuvat swapeistani. Tuolloin myös aloin piirtämään itse kuvia swappeihin. Alla ensimmäinen kuvaamani swappi ja myös ensimmäinen swappi, jonka toteutin piirtämällä. Välineinä olivat lähinnä puuvärit.


2006 piirrustukseni olivat jopa hiukan sarjakuvahahmo-/mangamaisia. Musta kuulakärkikynä ja tussi olivat minulle pop-juttu tuona vuonna, käytin niitä kaikkien piirrustusteni ääriviivoissa, kuten alla olevissa kuvissakin.. Vesivärit alkoivat tulla välinerepertuaariini 2006.



Vuonna 2007 minulla oli rosoisten ihmisten, kantaottavien ja sanomallisten swappien kausi. 2007 piirrustus/maalausvälineistöni käyttö oli laajentunut pastelliliituihin ja erilaisiin maaleihin, sekoittelin ja yhdistelin niitä varsin ennakkoluulottomasti (ja typerästikin..). 2007-2008 oli muutenkin kaikkein tuottoliaisinta aikaa swappailuhistoriassani.




2008 (tai oikeastaan jo vuoden 2007 loppupuolella) hitiksi ponnahtivat lyijykynä, akryylimaalit ja musteet. Musiikki tuli hyvin tärkeäksi inspiraation lähteeksi. Deco-osallistumiset olivat paljon henkilökohtaisempia. En yrittänyt enää paasata maailmalle jostakin asiasta, vaan swappailu oli enemmän omien tunteideni ja ajatusteni käsittelyä ja työstöä. Eräänlaista terapiaa siis. Decoistani ja deco-osallistumisistani tuli eeppisempiä, monikerroksisempia, monitahoisempia, isompia, laajempia.. Ja ulokkeellisempia.





2009-2010 swappailutyylini ei ehkä enää muuttunut niin voimakkaasti, mitä aikasemmin. Materiaalien käyttö ehkä hiukan monipuolistui.



Ja nyt se on loppu..

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Raajarikon taistelujuomat

Hain tänään itselleni kyynärsauvat, kun 1,5 toimivalla jalalla koikkelehtimiseni kävi jo niin hengenvaarallisen näköiseksi, että katsoin parhaaksi ennaltaehkäistä tulevat nilkkamurtumat ja lonkan nyrjähdykset. Nuo kaksi inhottavaa tikkua ylenivät välittömästi epätykkäyslistani kärkeen, mutta vammaisen on paha kitistä. Pidemmät kävelyrupeamat kun ovat yhtä tuskaa ilman tukivoimia.

Voin vain kuvitella kuinka ratkiriemukas vappuaatostakin tulee, kun ainakin tänne pääkaupunkiseudulle on ilmeisesti luvattu sateita. Sateenvarjo ja kyynärsauvat kun eivät ainakaan minun anatomiassani mahdu samaan ruumiiseen. Mutta entä jos hankkisikin jostain niin paljon helium-täytteisiä vappupalloja, että kun ne tunkisi sateenvarjon alle, niin sateenvarjokin leijailisi? Sitten ei enää tarvitsisi kuin sitoa naru varjoon kiinni ja vetää perässä. Ah, mitä maailma menettikään siinä, kun en lukenut itseäni insinööriksi.

”Mehiläinen ilman lintu, 
Nouse siipesi nojahan, 
Kanna mettä Metsolasta, 
Simoa Tapiolasta, 
Mesi keitä kielelläsi, 
Sima suussasi sulaja, 
Kipiöille voiteheksi.” 

kansanruno
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 

Vappuun kuuluu tietysti ruoka (ja juoma), niin kuin kuuluu ihan kaikkeen muuhunkin. Kaveriporukalla kokoonnumme yhteen syömään peräti kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Nyyttäriperiaatteella tottakai. Itse askartelin perjantaiksi simaa. Koska tykkään soveltaa ja kokeilla, tuli simanteostakin varsinainen taikatemppu, jonka lopputulokset mietityttää vähän itseäkin..

Vappujuomana tavallista nykyisentyyppistä makeaa simaa lienee Suomessa nautittu 1700-luvulta alkaen, aluksi kartanoissa. Yleiseksi juomaksi se levisi melko myöhään, sillä vanhassa maatalouskulttuurissa simanteossa tarvittu sokeri tai hunaja oli kallista ostotavaraa. Vanhastaan oli makeahkoksi juotavaksi laskettu keväisin koivuista mahlaa, joskus kerätty syksyllä hunajaa ja keitelty kummastakin juomaa lähinnä juhliksi. Talvisin, kun lehmät olivat ummessa, oli monin paikoin tarjolla maitotuotteiden korvikkeita, jotka tehtiin ruisjauhoista imellyttämällä tai valmistettiin nauriista. Näillä juotavilla oli monta nimeä, muiden muassa sima-sanan johdokset simo, simu ja simukka. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Dansukkerin simainfo.fi -sivulta löytyy melkolailla jännittäviä simaohjeita ja niistä ajattelin itsekin alunperin kokeilla jotakin. Viime jouluna meillä kotona joulupöydässä maisteltiin ko. sivuston ohjeen mukaan tehtyä inkiväärisimaa ja olin ainakin itse sangen mieltynyt sen pikanttiin säväykseen. Tehtiin sitä simaa sitten toinenkin satsi jouluksi, siihen toiseen vaan lisättiin paaaaljon enemmän inkivääriä, ettei mukana olisi ollut peräti neilikkaa, muskottipähkinää ja kanelitankoakin. Joulusimaa siis. Eikä sekään pahaa ollut.

Lopulta päädyin kuitenkin tekemään täksi vapuksi greippisimaa, vadelmasimaa ja minttusimaa. Greippisiman ja vadelmasiman ohjeet on suunnilleen sovellettu johonkin suuntaan Dansukkerin ohjeista. Minttusimaan löytyy netistä useampiakin ohjeita, itse käytin Helsingin Sanomien sivuilta löytyvää ohjetta, joka näyttää kutakuinkin tällaiselta:
  • 5 l vettä
  • 2 rkl kuivattua minttua
  • tai 1 dl tuoreita mintunlehtiä
  • 2 sitruunaa
  • 250 g fariinisokeria
  • 400 g sokeria
  • pieni nokare hiivaa
En sen kummemmin laskeskellut ja miettinyt missä suhteessa mitäkin tulisi, vaan päätäpahkaa otin sellaisen noita-akan taikajuoma-asenteen ja mentaliteetin "noin suurinpiirtein ja pistetään sittenkin vähän vielä lisää". Tuohon minttusimaankin taisin käyttää noin litran vettä ja 2rkl kuivattua minttua, eli jo lähtökohdiltaan kaikki oli täysin päin honkia. No, empä jaksa sen kummemmin asiaa ressailla, tulee mitä tulee. Ei ruuanlaitto ja varsinkaan siman teko niin vakavaa ole, että jaksaisin millilitran sadasosan tarkkuudella mittailla. Viemäri onneksi vetää (paitsi suihkussa), jos ihan jotain kammottavaa syntyy. Lopputulos muhii vielä tyynesti pulloissa ja perjantaina koittavaa totuuden hetkeä jännitän jo nyt.

Taikajuomasta puheenollen, simahan itseasiassa onkin juuri sellaista. Ainakin viikinkitarustossa. Wikipedia tietää: "Legendan mukaan sima oli viisasten juoma, jota taistelun ja viisauden jumala Odin sai viruttuaan muutamia päiviä kuolleena Maailmanpuussa. Viikingit ajattelivat siman olevan voimajuoma, joka antoi heille taistelutahtoa." Toivottavasti minunkin simaani olisi siunaantunut edes hippulainen jotain taikavoimia, että jaksaisin (vaikka äristen ja muristen) koikkelehtia vappuna sauvoillani enkä vahingossa heittäisi niillä jotakin Mantan patsasta..


Jonkin sortin takuuksi kyllä maistelin kielelläni varovasti sima-aineksia ennen pullotusta, taikaa niissä ei kyllä vielä maistunut, mutta muuten olin henkilökohtaisesti siinä vaiheessa kaikkein tyytyväisin minttusimaani. Mintun maku oli kyllä voimakas, mutta raikkaiden juttujen ystävänä en keksinyt ainakaan siinä vaiheessa marmattamista siitä asiasta. Vadelmasima oli aivan ihanan täyteläisen pinkin väristä, oikein sellaista söpöä tyttöjenjuttujuomaa. Vadelmakin maistui melkolailla voimakkaasti, olisikohan johtunut ehkä siitä, että kippasin pakastevadelmiakin siman joukkoon melko runsaalla kädellä.. Greippisima oli itselleni karvain pettymys pullotusvaiheessa. En muutenkaan ole greipin suurkuluttaja, mutta jotenkin silti elättelin henkeviä toiveita sellaisesta simasta, jossa tuntuisi pehmeä greipin nipistys. No, todellisuus oli jotain ihan muuta ja muistutti enemmän sitä, kuin olisi saanut halosta päähänsä. Sokeria onneksi löytyy kilon paketti kaapista, jos kieli ihan kammottavasti käpristelee greipin happamuuden alla. Eikä sitten puhuta mitään siitä, kuinka terveellistä happo + sokeri -yhdistelmä on hampaille...

Simasuukuvia tulossa perjantaina, kun saan simani pois epäesteettisistä limupulloista.