Hukkareissuja pilvisessä säässä

Päätin kuluttaa tämän perjantaipäivän seikkailemalla ympäri Helsinkiä erilaisissa käsityöliikkeissä. Minulla oli selvät suunnitelmat, missä käyn ja mitä mistäkin katselen. Selma Palmulta Kalliosta pitsiä tyynynliinoihin, Matan Kankaasta Hakaniemestä kangasta silityslaudan päälliseen, Kaartinkaupungista Nappitalosta keltaista satiininauhaa Amalia-villatakkiin ja ruskeaa kanttinauhaa sänkyhörhelöihin ja Menitasta matonkudetta virkattuihin mattoihin.

Tämä oli varmaan yksiä niistä päivistä, jolloin toivoisi, ettei tietäisi mitä haluaa. Kävi nimittäin niin, että palasin reissultani ihan tyhjin käsin, vaikka jokaisessa liikkeessä kävin hipelöimässä vähä sitä sun tätä. Mutta kun ei, mikään juttu ei inspiroinut, innostanut eikä sytyttänyt. Vastaan ei tullut mitään, mikä olisi huutanut päin naamaa SINÄ HALUAT MINUT! Onko sitten parempi lähteä ostosmatkoille ilman sen tarkempia suunnitelmia ja ostaa kassit täyteen vähän kaikkea ihan-kivaa vaiko nirsoilla ja kerrasta toiseen turhautua, kun kaupoista ei löydy mitään sellaista, mitä etsii?

Selma Palmulla ei muuten käy Visa Electron, sen takia minäkin jouduin jättämään pitsiasiat ihastelun tasolle, Matan Kankaassa oli kiva valikoima kaikenlaisia kankaita, mutta juuri silloin mikään niistä ei puhutellut. Nappitalo oli pimeänä ja sujettuna, ovessa olleen lapun mukaan sairastapauksen vuoksi. Kävin sitten vieressä olleessa Villisilkissä ihastelemassa ja kopeloimassa ylellisiä ja opiskelijabudjetille sopimattoman hintaisia kankaita. Niin, ja Menitassa ei ollut matonkuteita lainkaan, niitä on kuulemma vain Espoon Soukan myymälässä, joten täytynee huomenna tehdä ristiretki sinne. En ole aikaisemmin siellä käynytkään, joten tuleepahan laajennettua taas maailmankatsomusta. Matkustelu katsokaas avartaa.

Tänään on muutenkin ollut vähän vetelä ja laiska päivä. Päätäkin vähän särkee ja jotenkin ei oikein huvita mikään. Sänkyhörhelön kirjailuja sain sentään aloitettua. Kuvio ei onneksi olekaan niin kovatöinen mitä pelkäsin. Onhan siinäkin toki hommaa, ehkä siitä selvitään. Laskeskelin, että reunaan tulisi noin 19 kukkakolmiota, ja jos jaksaisin kirjoa yhdenkin kolmion päivässä, reunus voisi olla alle kuukauden päästä valmis. Vääh.

Jäljennyspaperin sininen tahraa inhottavasti valkoisen langankin sinisävyiseksi. Joutaahan tämä työ kyllä muutenkin valmistuttuaan pesuun, jotta kankaasta lähtisivät nuo merkinnät pois. Mutta kuitenkin..

Ohdaketestiä

Eilen sitten pistelin elämäni ensimmäiset kirjailuni. Uusiin maailmoihin on aina mukava sukeltaa ja kokeilla tietyllä tapaa omia rajojaan käsitöiden parissa. Ensikokemukset kirjailun parissa olivat vallan positiiviset, en kuitenkaan usko, että tulen hurahtamaan siihen samalla intensiteetillä kuin ompeluun ja kutomiseen. Kirjailu tuntuu niihin verrattuna niin kovin kovatöiseltä, vaikkakaan ei vaikealta, ainakin jos pinta-alallisesti ruvetaan vertailemaan. Samassa ajassa kutomalla saa määrällisesti aikaan niin paljon enemmän ja se tuntuu sitä kautta paljon palkitsevammalta.

No mutta, se jahkailusta ja jaarittelusta. Pöllin (lainasin) kotoa kameran mukaani (että saan sitten Venäjän reissulla napsittua kuvia) joten tästä lähtien tulette saamaan paljon todistusaineistoa siitä, että oikeasti myös teen jotain tämän kaiken hölöttelyn lisäksi.

Joten, tatatatadaa, saanko esitellä: ihka ensimmäiset kirjailuni ikunakikuna.

Tämäkin malli on peräisin siis siitä 86 vuotta vanhasta kirjasta, jota edellisessä postauksessa jo esittelinkin. Esittäneekö sitten pelto-ohdaketta, vaiko mitä. Malli on kuitenkin mielestäni kaunis. Ympyräiset kukan keskellä ovat siis reikiä. Pistelyni ovat vielä vähän hataria, mikä näkyy kyllä jäljestäkin. Kirjoin tätä tänään junassakin ja junan tärinä aiheutti varmasti omat mutkansa kuvioihin.

Tämän kirjailun tarkoitus oli toimia lähinnä harjoitustyönä. Aion kuitenkin hyödyntää tätä kirjailua jollain tapaa, tietäisinpä vain miten. Ehkäpä jonkinlainen pussukka käsitöille tai vaikka kuljetuspussi korkokengille? Muovipussit ovat niin ikäviä..

Aarrekirjontaa

Korjataanpa samantien muutaman päivän blogihiljaisuus ja postataan toiseen kertaan tälle päivää.

Viime syksynä satuin käymään eräänä sunnuntaipäivänä Vallilan makasiineilla Valtterissa, jota itse pidän yhtenä parhaimmista kirpputoreista mitä tiedän. Tyhjin käsin ei tarvinnut tuonakaan päivänä lähteä. Löysin äidilleni syntymäpäivälahjan, josta olin itsekin aivan tohkeissani.

Kirja on vuodelta 1924 ja siinä on n. 40 sivua täynnä toinen toistaan kauniimpia kirjontamalleja. Mallit ovat kaikki "reikäisiä", en tiedä miksi sellaista kirjontatyyppiä kutsutaan, koska kirjontamaailma on minulle täysin uutta. Haluan kuitenkin ehdottomasti toteuttaa jonkin kyseisen kirjan malleista, ihan jo sen vuoksi, että mielestäni se on paras tapa osoittaa arvostusta vanhoille käsityöperinteille. Tämänkin kirjan kirjoittaja on halunnut nämä mallit tehtäviksi, ei unohdettaviksi hyllyille ja laatikoihin. Kirjan mukana tuli kaksi kaksipuolista arkkia kirjontakuvioita, yksi silitysarkki, jossa oli myöskin muutamia kuvioita, sekä palanen sinistä jäljennyspaperia. Arkeista näkee, että yksi malli on ainakin jäljennetty arkeilta, muut ovat täysin koskemattomia.

En ymmärrä saksaa oikeastaan lainkaan, bitte, danke, und ja ich muodostavat oikeastaan kaiken saksan sanavarastoni. Ymmärrän kuitenkin kuvat, jotka ovat mielestäni kirjassa harvinaisen havainnollistavat, niistä saisivat jotkin nykyajan käsityökirjatkin ottaa mallia..

En tiedä kirjan oikeaa arvoa, itse ostin sen 20 eurolla naiselta, joka oli saanut tämän ja useita muita vastaavanlaisia käsityökirjoja joltakin vanhalta mummolta. Jälkeen päin harmittaa, etten ostanut mukaani muita kirjoja kuin tämän. Käteistä riitti kuitenkin vain tähän, joka vaikutti minusta silloin kaikkein parhaalta aarteelta. Ja sitä se on yhä, oli rahallinen arvo sitten mitä hyvänsä.

Ehkäpä tänään kokeilen jotakin kirjan kirjontamalleista, äitini avustamana.