-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Aarrekirjontaa

Korjataanpa samantien muutaman päivän blogihiljaisuus ja postataan toiseen kertaan tälle päivää.

Viime syksynä satuin käymään eräänä sunnuntaipäivänä Vallilan makasiineilla Valtterissa, jota itse pidän yhtenä parhaimmista kirpputoreista mitä tiedän. Tyhjin käsin ei tarvinnut tuonakaan päivänä lähteä. Löysin äidilleni syntymäpäivälahjan, josta olin itsekin aivan tohkeissani.



Kirja on vuodelta 1924 ja siinä on n. 40 sivua täynnä toinen toistaan kauniimpia kirjontamalleja. Mallit ovat kaikki "reikäisiä", en tiedä miksi sellaista kirjontatyyppiä kutsutaan, koska kirjontamaailma on minulle täysin uutta. Haluan kuitenkin ehdottomasti toteuttaa jonkin kyseisen kirjan malleista, ihan jo sen vuoksi, että mielestäni se on paras tapa osoittaa arvostusta vanhoille käsityöperinteille. Tämänkin kirjan kirjoittaja on halunnut nämä mallit tehtäviksi, ei unohdettaviksi hyllyille ja laatikoihin. Kirjan mukana tuli kaksi kaksipuolista arkkia kirjontakuvioita, yksi silitysarkki, jossa oli myöskin muutamia kuvioita, sekä palanen sinistä jäljennyspaperia. Arkeista näkee, että yksi malli on ainakin jäljennetty arkeilta, muut ovat täysin koskemattomia.




En ymmärrä saksaa oikeastaan lainkaan, bitte, danke, und ja ich muodostavat oikeastaan kaiken saksan sanavarastoni. Ymmärrän kuitenkin kuvat, jotka ovat mielestäni kirjassa harvinaisen havainnollistavat, niistä saisivat jotkin nykyajan käsityökirjatkin ottaa mallia..

En tiedä kirjan oikeaa arvoa, itse ostin sen 20 eurolla naiselta, joka oli saanut tämän ja useita muita vastaavanlaisia käsityökirjoja joltakin vanhalta mummolta. Jälkeen päin harmittaa, etten ostanut mukaani muita kirjoja kuin tämän. Käteistä riitti kuitenkin vain tähän, joka vaikutti minusta silloin kaikkein parhaalta aarteelta. Ja sitä se on yhä, oli rahallinen arvo sitten mitä hyvänsä.

Ehkäpä tänään kokeilen jotakin kirjan kirjontamalleista, äitini avustamana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti