-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Ohdaketestiä

Eilen sitten pistelin elämäni ensimmäiset kirjailuni. Uusiin maailmoihin on aina mukava sukeltaa ja kokeilla tietyllä tapaa omia rajojaan käsitöiden parissa. Ensikokemukset kirjailun parissa olivat vallan positiiviset, en kuitenkaan usko, että tulen hurahtamaan siihen samalla intensiteetillä kuin ompeluun ja kutomiseen. Kirjailu tuntuu niihin verrattuna niin kovin kovatöiseltä, vaikkakaan ei vaikealta, ainakin jos pinta-alallisesti ruvetaan vertailemaan. Samassa ajassa kutomalla saa määrällisesti aikaan niin paljon enemmän ja se tuntuu sitä kautta paljon palkitsevammalta.

No mutta, se jahkailusta ja jaarittelusta. Pöllin (lainasin) kotoa kameran mukaani (että saan sitten Venäjän reissulla napsittua kuvia) joten tästä lähtien tulette saamaan paljon todistusaineistoa siitä, että oikeasti myös teen jotain tämän kaiken hölöttelyn lisäksi.

Joten, tatatatadaa, saanko esitellä: ihka ensimmäiset kirjailuni ikunakikuna.


Tämäkin malli on peräisin siis siitä 86 vuotta vanhasta kirjasta, jota edellisessä postauksessa jo esittelinkin. Esittäneekö sitten pelto-ohdaketta, vaiko mitä. Malli on kuitenkin mielestäni kaunis. Ympyräiset kukan keskellä ovat siis reikiä. Pistelyni ovat vielä vähän hataria, mikä näkyy kyllä jäljestäkin. Kirjoin tätä tänään junassakin ja junan tärinä aiheutti varmasti omat mutkansa kuvioihin.

Tämän kirjailun tarkoitus oli toimia lähinnä harjoitustyönä. Aion kuitenkin hyödyntää tätä kirjailua jollain tapaa, tietäisinpä vain miten. Ehkäpä jonkinlainen pussukka käsitöille tai vaikka kuljetuspussi korkokengille? Muovipussit ovat niin ikäviä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti