Noin 800 kuvaa myöhemmin

Onpa ihanaa olla taas Suomessa!

Matkailu avartaa, sanotaan. Ja minua se avarsi sen verran, että seuraavalla kerralla tarvitsee käyttää huomattavasti järeämpiä suostuttelukeinoja, jos aikoo saada minut mukaansa Venäjälle. Olimme siis Venäjällä 4 päivää, ja koko sen ajan tunsin oloni aivan sietämättömän ahdistuneeksi. Varmasti asiaan vaikutti paljon se, että en osaa kieltä lainkaan ja paikallisten ihmisten joukossa liikkuminen, kaupassa käynti ja kaupungilla kävely tuntui senkin vuoksi hyvin turvattomalta. Mutta en voi mitenkään kieltää tai kaunistella sitä seikkaa, kuinka maan sietämätön rumuus vaikutti minuun. Ajellessamme ympäri Pietarin ympäristön maaseutua, en kyennyt laskemaan katsettani irti ikkunasta näkyvistä maisemista. Tuijotin kuin hypnotisoituna ohi vilistävää harmautta ja ankeutta, hiljaa mielessäni ajatellen, että mitään tällaista ei voi olla olemassa. Minun täytyy nähdä jotakin pahaa unta.

Ensimmäisenä päivänä ajelimme Viipurin halki ja yövyimme Terijoella, toisena päivänä ajoimme Pietariin, jossa olimme kaksi yötä, kävimme Farmoksen puhdistusainetehtaalla, Atrian makkaratehtaalla, Baltikan oluttehtaalla, yhdellä paikallisella maatilalla, Katariinan palatsissa ja kummastelimme muuten vain venäläistä maailmanmenoa.

Terijoki

Suhteellisen siisti venäläiseksi tienpientareeksi..

Maa oli profiililtaan hyvin samankaltaista aakeaa laakeaa, mitä kotoseudulla pohojammaan lakeudetkin. Ehkä juuri sen vuoksi kaikki näkemäni sai minut niin surulliseksi.

Venäjän pellot kasvoivat unohdettuina rikkaruohoja ja pusikkoa. Kaikkialta syöksyi ylitse välinpitämättömyyden hyökyaaltoja ja minä masennuin niiden alle. Joka metriltä verkkokalvoilleni sylki mädäntyneitä taloja, romuisia takapihoja, ojiin heiteltyjä roskia, vuorten kokoisia kaatopaikkoja.

Paikallisen maatilan henkilöstötilat

Tämä ei ole paikallinen laskettelurinne

Kaiken sekaisuuden ja sotkun keskellä olevat rikkaiden palatsit vain korostivat kylminä ja kolkkoina kaikkea rumaa ympärillään.

Pietarin kaupungin kivinen loisto tuntui vain viimaiselta kimmellykseltä, kodittomalta jylhyydeltä.

 Joku pytinki, jonka graniittipylväät oli raahattu Suomesta, Virolahdelta (pylväät saivat matkaporukaltamme raikuvat suosionosoitukset, etenkin seurueen virolahtelaisilta jäseniltä)

 Katariinan palatsia

.. jonka pihalla oli laajat puistoalueet geometrisine hiekkakoristeineen ja likaisine kulkukoirineen..

.. mutta sisällä kimmelsi kulta kyllästyksiin asti, huone toisensa perään, lattiasta kattoon

Kaiken sietämättömän rumuuden keskellä en voinut lakata hämmästelemättä sitä seikkaa, kuinka ihmiset eivät viitsineet laittaa edes puutarhojaan ja yrittäneet luoda ympärilleen mitään kaunista ja viehättävää. Koko matkan aikana näin kaksi pihaa, joista oli yritetty luoda puutarha. Eikä niissäkään kasvanut mitään kukkia, ainoastaan pensaita. Rikkaiden linnatalot oli ympyröity korkeilla aidoilla ja niiden sisäpuolella oli vain tasaisia nurmikenttiä. Köyhempien tonteilla kasvoivat vain romut ja roskat, ja sieltä jostain niiden joukosta saattoi erottaa jotakin taloksi tunnistettavaa. Niiden, jotka olivat jotka olivat jotain siltä väliltä, pihoilta saattoi hyvällä tuurilla löytää jotakin kasvimaan tapaista, jonka antimia kaupusteltiin tien vieressä muovisangoissa.

En ole koskaan ollut niin onnellinen päästessäni Viroon, kun 15 tunnin bussimatkan jälkeen ylitimme viimein Venäjän ja Viron rajan. Kellon lähestyessä keskiyötä pääsimme lopulta Tartoon ja nukuin koko matkan parhaimmat unet, samalla päässä takoi ajatus "kohta pääsen kotiin". Seuraavana päivänä (perjantaina) kävimme Tartossa Maamees-maatalousmessuilla, paikallisella maatilalla ja kiertelimme kaupungilla. Lauantaina käväisimme vielä Tarton maatalousyliopiston koetilalla ja huristelimme kohti Tallinnaa, bongailimme matkalta haikaroja ja puksuttelimme viimein kohti Suomea.

Maamees-messuilla söin koko matkan parhaan aterian, 200g aitoa pihvikarjan pihviä ja ihanan raikasta ja rapsakkaa salaattia. Mitään kasviksia ja hedelmiä matkan aikana ei liiemmin saanut, hotelliaamiaiset Venäjän puolella koostuivat lähinnä pullaleivästä, lihamurekkeesta, paksuista perunalätyistä ja pannukakuista. Viron puolella hostellissa sai sentään jo vetistä lötkösalaattia. Joten tämä 85 kruunua (noin 5€) maksanut pihvi-salaattiateria tuntui aivan pääsyltä taivaaseen. Salaatissa oli mukana mustaherukoita, joka oli aika jännittävä yhdistelmä, mutta sopi valtavan hyvin kyytiin. Alkupalaksi tuli yllättäen kaupanpäälliseksi tartarpihviä, jota porukalla hetken kummastelimme ja katselimme toisiamme miettien "tohtiikohan tätä syödä".

Raakaa lihaa ja raakaa kananmunaa - jokaisen salmonellapöpön unelma siis. Pienen pähkäilyn jälkeen ummistimme silmät salmonellapelolta, kun emme kehdanneet kieltäytyäkään tarjotusta ilmaisesta ruokapalasta, iskimme haarukat kiinni ja totesimme, että ihan hyväähän se oli sittenkin. Silti jännittää vieläkin, että oliko annos varmasti ihan täysin salmonellapuhdas..

Toriaukea Rüütli-kadun tuntumassa

Venäjän ankeuden jälkeen Tarto tuntui ihanan kodikkaalta ja sopivan kokoiselta kaupungilta, jossa melkein ymmärsi mitä ihmiset puhuvat ja jonka ihmisetkin tuntuivat paljon lämpimämmiltä kuin venäläiset kollegansa. Tarkalleenottaen en edes osaa sanoa, miksi Tarto, jossa oli myös ränsistyneitä taloja, tuntui kuitenkin niin paljon miellyttävämmältä kuin kaikki mitä Venäjän puolella olin nähnyt. En tiedä, miksi Tartossa rapistunutkin talo tuntui vain kunniakkaasti vanhentuneelta, eikä mädäntyneeltä jätekasalta, kuten samannäköiset talot Venäjän puolella. Ehkä se oli vain psykologiaa, tai ehkä taloista heijastui ihmisten asenne ympäröivään elämään. Kuitenkin Virossa rapistuneenkaan talon pihalla ei ollut romua eikä roskia, ainakaan vuoriksi asti.

Rüütli-kadulta löytyi ihanaihana kangaskauppa, joka oli täynnä ihaniaihania kankaita, joita ei oltu myöskään hinnalla päästy pilaamaan. Hurmaannuin niin nähtyäni kangaskaupan ikkunat, etten tajunnut edes katsoa putiikin nimeä. Rüütli-katu ei kuitenkaan ole kovin pitkä, joten kauppa on ihan helppo löytää, vaikka tarkempaa osoitetta tai kaupan nimeä en osaa sanoakaan. Samalta Rüütli-kadulta löytyy muuten myös käsityöpuoti, jossa myydään virolaisia käsityötuotteita. Erilaisia lampaannahkatuotteita näkyi puodissa olevan runsaasti, mutta myös villaa, puisia ja kivisiä keittiövälineitä, takorautaisia ovenkahvoja, hakoja, naulakoita ja kolkuttimia (haluan sellaisen sitten kun omistan oman ulko-oven!) jne.. Sen sijaan niitä kirjottuja liinoja, joita on koko Tallinna täynnä, ei puodissa näkynyt lainkaan. Ei se itseäni haitannut lainkaan, mutta pisti vain silmään.

Tuliaisiksi itselleni Rüütli-kadun kangaskaupasta päätyi mukaani 3 yhteensä metriä puuvillakangasta, 1,5 metriä pinkkiä rypytettyä ja 1,5 metriä persikan väristä kultaraidallista. Tallinnassa Sikupilliprismassa iskin silmäni Haapsalu Sall -kirjaan, jonka hankintaa olen jo pidemmän aikaa kuolannut. En ihan täysin pystynyt välttämään perinteistä suomalaista alkoholiturismia, sillä Maamees-messuilta löysin jonkin virolaisen viinitilan vadelmaviiniä. Lohdutan itseäni sillä, että sentään tuin ostoksellani maan maataloustuotantoa ja että tuote on sentään alkuperältään virolainen, joten ostin viinipullon siksi, että haluan elämyksiä, enkä siksi että ravaisin halvan hinnan perässä. Seliseli.

Venäjältä en löytänyt oikein mitään järkevää tuliaista itselleni enkä muille. Perheenjäsenille venäläistä suklaata, joka on rasvaisempaa kuin länsimainen ja muuten vaan jotenkin erilaista, poikaystävälle Baltikan oluttehtaalta saatu 0,5 litran oluttuoppi teekupiksi (valittaa aina kuinka omista pikkukupeistani ei viiti juoda, kun niihin ei edes muka mahdu mitään) ja itselleni pieni puinen rintakoru. Katselin kyllä niitä venäläisiä villahuiveja, mutta kun kohdalleni ei osunut mitään päälläpidettävän näköistä järkevään hintaan, niin annoin asian olla. Ihan turha maksaa sellaisesta, jota ei edes pidä päällään.

Sukkaneitsyt ja sietämätöntä säätöä

Pakkailussa on aina oma dramatiikkansa. Olen yhdeltä luonteenpiirteeltäni söhläritaipuvainen, unohdan aina takuuvarmasti jotakin olennaista kotiin.Yleensä se on yövaatteet tai hammasharja ja/tai tahna. Parempi siis listata paperille kaikki mitä tarvitsee ja kirjoittaa vielä perään sijoittaako sen matka- vai käsilaukkuun.

Jalka aiheuttaa omat kommervenkkinsä matkaan jo ihan pelkästään kivun vuoksi. Toivon sydämeni pohjasta, ettei meille olisi järjestetty hirveästi mitään kävelyä tai seisomista vaativaa. Onneksi on voltaren emulgel ja särkylääke, jotka tuntuvat tepsivän vähintäänkin kohtalaisesti. Matkalaukkuun päätynee kuitenkin vielä pari sideharsorullaakin, voi sitten pyöräytellä nilkkojen tueksi, kun tuntuu että ontumisesta tai virheasentoisesta kävelystä (kivun välttämiseksi) nilkat prakaavat minulla ensimmäisenä. Tiedän, pitäisi pyrkiä kävelemään normaalisti, mutta toisinaan se on vain ihan sietämätöntä.

Olisikohan villasta apua tämän tapaisiin kipuihin? Ainakin reumaatikot ovat löytäneet villasta helpotusta kipuihinsa. Lapin yliopiston ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun Hoitava Villa -hankkeessa asiaa on ihan tutkittukin ja tehty ilmeisesti jonkinlaista tuotekehitystäkin. Jes, hienoa kun suomalaiselle lampaanvillalle löytyy käyttökohteita! Nivelreuman tärkein ominaisuus wikipedian mukaan on niveltulehdus, joten periaatteessa villasta voisi löytyä apua minullekin. Minun jalassani ei sentään nivelet ole tulehtuneet, vaan pehmytkudos jalkapöydän luiden päällä ja välissä. Kaiken järjen mukaan asiaa voisi ainakin kokeellisesti testata yhden henkilön satunnaistamattomalla otannalla. Tulehdus kuin tulehdus. Minähän en mistään mitään tiedä, mutta mututuntumalla voisi arvella, että nivelissä oleva tulehdus olisi paljon tiukemmassa ja vaikeammin helpotettavissa kuin pehmytkudoksissa.

Lankalaatikoissani onkin sopivasti tummanruskeaa ja valkoista suomenlampaan villaa, sukkapuuhiin siis! Hävettää myöntää, mutta en ole ikinä milloinkaan koskaan kutonut sukkia... Olen siis ihan vajavainen neulojana, sillä onko sellainen ihminen nyt kummoinenkaan neuloja, joka ei ole koskaan sukkia tehnyt! Enkä ole kovin monia lapasiakaan kutonut..

Jostain syystä tuollaiset pikkujutut eivät ole koskaan oikein innostaneet. Melkeinpä mitä isompi työ, niin sitä varmemmin minut saa sellaista kutomaan. Pöh, tyhmäähän se on. Mutta kun asiat pitää aina tehdä vaikeimman kautta.. Lupaan ja vannon ottavani villasukat asiakseni. Ihan varmasti teen jossain vaiheessa lammaslangastani ihan oikeat lammassukat. On minulla jo kuviotakin vähän suunniteltuna ;)

Sori tyypit, tällä kertaa ei kuvattanut.

Tuhkapäiväompelua

Parin päivän hiljaisuus särkyypi n-y-t nyt! Muutamaan päivään ei ole tullut sellaista tarvetta kirjoittaa, joten olen ajatellut, että on parempi pitää suunsa kiinni kokonaan kun harrastaa tyhjäpureksintaa, jossa ei ole mitään asiasisältöä ja joka ei kiinnosta ketään. Nytpä sitten tuli taas juteltavaa.

Olen nimittäin kaksi päivää tässä puuhaillut huoneeseeni uusia tyynyjä (ja vähän muutakin). Tyynykokoelmani lähestyy hiljalleen täyttymistään, vielä kokoelmasta kuitenkin puuttuu se yksi räväkämpi tyyny. Tällaisenaan värit ovat kuitenkin vähän turhan väsähtäneet, vaikka ne sinänsä kivoja värejä ovatkin. Työtuolini päällisestä jäi jäljelle pieni liru vihreänkirjavaa kangasta, kenties se voisi tuottaa ratkaisun ongelmaani?

 

Itäkeskuksen Eurokankaasta löysin jotakin löytö/poistokankaita halvalla, vedenvihreää ja roosaa raidallista puuvillakangasta ja vedenvihreällä kukkabrodeerattua tummanruskeaa pellava-puuvillasekoitekangasta.  Raidallisilla metrihinta taisi olla jotain 4€ paikkeilla ja ruskealla 6€ ja risat. Hassu juttu taas, en ollut koskaan edes ajatellut että lisäisin vedenvihreän huoneeni värikavalkaadiin, kankaan nähdessäni tiesin kuitenkin heti että juuri se täältä puuttuu.

Kämpille takaisin päästyäni vertasin vedenvihreää raitapuuvillaa työtuolini päällisessä oleviin väreihin ja kas kummaa, siitä löytyi juuri täsmälleen samaa vaaleaa sävyä. Ja hui, tummempi sininen natsaa täydellisesti ylimmässä kuvassa näkyvän sinisen taulunkehyksen kanssa. BINGO!

Aivot ovat sitten hassuja, kun ne säilöö muistiinsa kaikkia (epä)olennaisia yksityiskohtia, vaikka itse ei aina tiedostakaan, että siellä sellaisia on. En siis usko, että värien yhteensopiminen oli sattumaa, aivoni vain vähän harrastavat akrobatiaa joskus ;)

Tyynyjen teemana olivat siis tällä kertaa napit, ruskean tyynyn napit ovat Eurokankaasta ja vedenvihreän napit on hankittu Menitasta joskus vuosi sitten takkiani varten. Vedenvihreän rusetin idean pöllin erään kaupungilla näkemäni neidon takin selkämyksestä. Lopputulos ei ihan samanlainen ole, mutta toisaalta eipä ole tarkoituskaan. Molemmat tyynyt on toteutettu tyynynliinaperiaattella, eli niiden sisällä on erikseen irroitettava sisustustyyny. Kaikkein kätevin ratkaisu ihmiselle, joka tahtoo vaihtelua elämäänsä.

Samoista kankaista touhuilin myös ensi viikon matkaa varten jonkin sortin meikkilaukkuviritelmän ja kukkaropussin, joka mahtuu sopivasti takkini povariin suojaan. Eivätpähän sitten varkaat löydä laukustani ainakaan rahaa, häähää! Meikkilaukkuun oon ite vähän pettynyt, siitä tuli lässähtäneempi kun kuvittelin ja vuoraus meni vähän vituralleen. Olisi pitänyt käyttää kovikekangasta vieläkin enemmän... Mutta olkoon, ehkä se nyt tämän yhden reissun ainakin kestää.

Enkä ole vieläkään aloittanut pakkaamista.. Luojan kiitos teemme matkaa bussilla, joten vaikka taivaalla leijailisi ylipainoisia kameleita vulkaanisia kiviä selissään, se ei vaikuttaisi matkan etenemiseen. Matkasta tosin voisi tulla vieläkin mielenkiintoisempi, jos tuollaista silmänruokaa olisi pällisteltävänä...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Vähän lohtua matkalla kohti maailmanlopun universumia

Kyllä voi ihminen olla toope ja itsepäinen aasi. Kuukauden verran kärvistelin jalkakivuissani, onnuin ja nilkutin, pahimpina päivinä vasemmalle jalalle ei kyennyt laittamaan lainkaan painoa. Lopulta aasikin uskoi, ettei jalka itsestään parane ja sain aikaiseksi ottaa puhelinta käteen ja rimpauttaa itselleni lääkäriaikaa. Lääkärissä käynti ei helpottanut kipua, mutta ainakin nyt tiedän mikä on vialla.

Vasemmasta jalastani jalkapöydän kohdalta ovat nimittäin pehmytkudokset tulehtuneet, ilmeisesti ehkä. Hoitona on aimo annos tulehduskipulääkkeitä sekä oraalisesti nautittuna että kipukohtaan iholle levitettynä. Ilmeisesti vaiva on alunalkaen tullut huonoista kengistä, jotka ovat jollain tapaa painaneet jalkapöytää. Vaiva alkaa lääkärin mukaan kuulemma tuntua vasta n. 3 viikkoa ongelman aiheuttaneiden kenkien käytön jälkeen. Ja parantuu hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitaaaaaaaaaaaaaastiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii, JIPIII! Luulen, että vaivan aiheuttivat ne "lainaamani" äitini 20 vuotta vanhat talvisaappaat, jotka olivat niin kivan näköiset..

Joten, naiset ette sitten pidä enää yhtä ainuttakaan kertaa hampaat irvessä jalassa niitä ihaniaihania kenkiä, jotka näyttää niin hyvältä, mutta tuntuu samalta kuin jalat olisi survottu 2cm x 2cm kokoisen tulivuoren sisään, naulattu viiden tuuman rautanauloilla kiinni ja varmuudeksi kaadettu päälle vielä hikistä tervaakin. Se voi oikeasti tappaa jalat. Minäkin otan opikseni ja hedonistikakkiaisena vaadin täst'edes jaloillenikin nautintoa. Voisin oikeastaan aloittaa piparminttujalkakylvystä ja kerrankin rasvata rupuiset ja koppuraiset kantturani kunnolla...

Seinälläni olevaa taulua lainatakseni:

"Jos haluat sielusi liitävän ja mielesi kiitävän -aloita jaloista" -J.L

Tällä hetkellä allekirjoitan tuon täysin. Mikään ei tunnu olevan hyvin, kun joka ikinen askel sattuu. Ehkä minäkin pääsen kuukauden päästä (jos siis hoito tepsii) nauttimaan taas terveistä jaloista. Siihen asti kaikki lenkkeily ja ulkoilmakävelyt täytynee unohtaa. Pöh, se siitä pömppiksenkadottamiskampanjasta.

Mutta ainakin on taas yksi hyvä tekosyy voivotella ja lohdutella itseään, esimerkiksi uusilla langoilla. Voi kun minä olen niin parka..

Menita pisti taas huurut päähäni. Tällä kertaa kävin puljussa kaverin kanssa, jonka toivoin pitävän minut järjissäni. Operaationa oli hakea lisää Gedifran persikan väristä Top Softia, kun sitä kerran sai halvalla, ja koska en ole aivan varma, riittääkö entisestään omistamani 500g aivan tekemääni pitsijakkuun. Siis niinku tähän:

Niin, että ostin sitä sitten 200g lisää. Toivottavasti lankaa jää yli, voisin tuosta unelmasta tehdä vaikka ja mitä! Uusi reissu Menitaan siis tiedossa? :D APUA!

Mukaan tuli (tuli ihan itsestään, hyppäsi vain yhtäkkiä käsivarsille) myös 300g epämääräistä vyötteetöntä harmaata mohairlankaa. Metrejä langassa on kuulemma paljon, myyjä arveli että jotain 500m/100g. Taivaallisen pehmeää ja sellaista "utuista" lankaa. Juuri sopivaa päällepidettävää sellaiseen päivään, kun ulkona sataa, tuulee ja on kylmä, itsellä on ihan möh-fiilis ja katselee ikkunasta ulos kuin uhmaikäinen itsepäinen tenava "mä en ainakaan lähe mihkään!".

Euron korista nappasin mukaan myös 6,5 numeron metrin mittaiset pyöröpuikot, että pääsen aloittamaan edellisellä kerralla Menitasta ostetusta Novitan jäänsinisestä Palmasta aamutakkia. Aion siis neuloa sen yhtenä kappaleena kun en tykkää saumoista, tai lähinnä niiden kokoon kursimisesta. Pitäisi vain keksiä jostakin joku soveltuva ohje.  Laiskottaa eikä millään huvittaisi itse keksiä pyörää uudestaan. Ehdotuksia?

 Julistin jo kerran olevani langanostolakossa ja samantien rikoin lupaukseni. Mutta eihän 8€ hinta ole nyt niin paha 500 grammasta lankaa ja yksistä pitkistä pyöröpuikoista, eihän? Ehkä voisin tästä hetkestä alkaen olla oikeasti langanostolakossa. Ainakin ensi viikkoon asti, jos matkalta löytyy mukaan jotain kivaa..

Pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa pakkailemaankin. Ensi viikon maanantaina olen jo Venäjällä ja hirvittää jo nyt! Asiaa ei yhtään helpota matkanjärjestäjien pelottelut jäykkäkouristuksista, loisista, ruokamyrkytyksistä, varkaista, kerjäläisistä ja miliiseistä. Niin, ja sitten on vielä se metroon tehty terroristi-isku-juttu. Olikohan tämä reissuun lähteminen sittenkään niin hyvä idea? Venäjä tuntuu ihan maailmanlopun universumilta, jossa on kokonaan eri säännöt. Äiti, minua pelottaa.

Matkanjärjestäjät varoittelivat, ettei mukaan saisi ottaa mitään teräaseita. Ei kai puikkoja lasketa sellaisiksi? Matka tuntuu niin pitkäveteiseltä, ellei mukana ole mitään kudinta täyttämässä aikaa. Tohdinkohan ottaa edes gedifra-kudintani mukaan jos nyysivät verenhimoiset kerjäläisvarkaat tuumaavatkin, että 40% viskoosia, 40% polyamidia ja 20% silkkiä pukeekin heitä paremmin kuin minua? Ehkä mukaan pitäisi varmuuden vuoksi pakata haarniska? Ja ottaa omat eväät koko reissun ajaksi? Eikä puhua kenellekään mitään koko matkan aikana? Entä jos istuisikin bussissa turvassa koko matkan ajan?

Miten niin liiottelua...
Sitten jäisi toisaalta kaikki kiva kokematta.

Vanhoista villapaidoista uutta

Kämppäni nurkissa on lojunut jo kuukausikaupalla kolme muovipussillista vanhoja vaatteita. Enimmäkseen sen takia, että en tiedä mitä niille tekisin. Vaatteet ovat kyllä enimmäkseen hyväkuntoisia, mutta eivät ole mahtuneet päälle enää muutamaan vuoteen. Kuinka surullista, että pikkutyttöjenkin pitää kasvaa aikuiseksi ja siirtyä koosta 32 kokoon 36.. Helpoimmallahan pääsisin jos kiikuttaisin nyssäkkäni lähimpään vaatteidenkeräyspistelootaan, mutta kun.. Olen hirveä monsterihamsteri, enkä raaskisi luopua vanhoista vaatteistani, sillä osassa niistä on ihan hyvälaatuisiakin kankaita, jotka tuntuu ihanalta iholla. Kuten näissä kolmessa ihanassa villapaidassa, jotka ovat olleet aikapäiviä sitten liian pieniä minulle, mutta kun..

Silloin joskus kun vielä mahduin näihin, minä tykkäsin näistä niin kovasti, ja sitä paitsi ylimpänä oleva valkoinen paita on niin ihanan pehmeän untuvaista, että oioi vaan. Purkaisin sen langaksi, ellei paitaa olisi leikattu valmiista neuloskankaasta eikä kudottu.

Joten jotain siis tarvitsisi keksiä ja tehdä. Ylimmästä valkoisesta untuvaisesta olen jo päättänyt tehdä itselleni kaulurin leikkaamalla paidan kaulus ja vyötärön joustoneule. En suinkaan ajatellut heittää loppupaitaa hukkaan, vaan hyödyntää senkin jollakin tapaa. Ehkäpä tyynynä? Keskimmäisen valkoisen hihoista teen selkätukityynyn työtuoliini. Sellaisen samanlaisen, jollaisia on joissakin InterCity-junissa. Junassakaan harvoin käytän sellaista tyynyä niskojen tukena, minun niskani tulevat siitä vain kaksinverroin kipeämmäksi, vaan irrotan sen aina paikoiltaan ja asetan alaselkäni tueksi. Siniharmaasta tulee ehkä materiaalia meikkilaukkuun. En nimittäin omista sellaista ollenkaan ja olen aina aivan hukassa kaikkien puteleideni kanssa, kun jonnekin pitäisi matkustaa.

Mutta entäs loput osat? Villapaidoista on noillakin suunnitelmilla vielä ainakin puolet jäljellä. Eipä muuta kuin ystäväni google apuun, joka osoitti minulle tien Art by Chrysti -blogiin, josta löytyy kokonainen armeija villapaidan tuunausohjeita. Erilaisiin tyynyihin ja peittoihin löytyy useampiakin ohjeita, mutta ne eivät oikein tunnu siltä, mitä minä etsin. Villapaidalla päällystetty lampunvarjostin sen sijaan näyttää ihan kivalta idealta, mutta minulla ei ole oikein mitään mitä päällystää.

Kuva: Country Living

Entäs söpöt tossukat paleleville kintuilleni?

Kuva: Craftstylish

Tai pipo?

Kuva: Courage to create

Tai laukku?

Kuva: Think crafts!

Entäs villakengät?

Kuva: Instructables

Tai nämä ihanan söpötsöpötsöpöt!! kädenlämmittimet/kynsikkäät/hihattimet?

Kuva: Flickr/MarianneS

Tai tällainen ihastuttava toppi?

Kuva: Flickr/RebekkasArtCloset

Njäh, eiköhän kaikille tullut jo selväksi, että ideoita on miljoonia ja vanhoista villapaidoista on tehty vaikka mitä. Tietäisipä vain mitä itse tekisi.. Lisää vanhoista villapaidoista tuunattuja juttuja pääsee katsomaan Flickr:n ryhmästä Made from Recycled Sweaters.

Mitäs itse tekisitte vanhoista villapaidoista?

Kellohameen ohje

Postailempa ajankulukseni vanhoja juttuja, kun ei ole mitään uutta juteltavaa ja esiteltävää.

Tein siis viime kesänä poikaystäväni äidin 50-vuotisjuhliin, joissa oli teemana 50-luku, niskalenkkimekon, jossa oli 3/4 kellohelma. Eli helma ei siis ole aivan täysin pyöreä, enemmänkin kartio. Kankaana käytin puna-valkoista Eurokankaan pallotrikoota.

Mekkoa tehdessäni en ainakaan itse löytänyt mitään järkevää ja helposti sovellettavissa olevaa ohjetta kellottavan hameen tekoon, joten jouduin itse laskemaan ja suunnittelemaan hameen alusta loppuun. Jotta joku muu välttyisi tältä samalta operaatiolta, ajattelin jakaa omat muistiinpanoni teidän kanssanne. Koska mekon teosta on jo niin kauan, en ihan täysin muista kaikkia sen suunnittelu- ja tekovaiheita, mutta yritän parhaani mukaan selostaa asiaa muistiinpanojeni pohjalta.

Seuraavat ohjeet ovat hyvinkin matemaattisia, joten jos kammoat laskutoimituksia ja kaavoja, niin suosittelen jotakin muuta tapaa tehdä kellohame. Seuraava osio sisältää siis ohjeen ainoastaan hameosan tekoon. Yläosaan sovelsin vapaasti erilaisista Moda-lehdistä löytämiäni mekkojen kaavoja, enkä tässä ohjeessa käsittele lainkaan sen tekoa.

Tämä ohje soveltuu sellaisen kellohameen tekoon, joka tehdään palasissa. Tietyissä määrin siitä voi saada mallia myös yhdessä (tai kahdessa) osassa leikattaviin kellohameisiin. Ohje on siis tehty 3/4
kellohameelle, mutta se soveltuu myös 1/4, 2/4 ja täyskelloille (4/4).

Joten, pidemmittä puheitta varsinaiseen ohjeeseen:

Ensimmäiseksi täytyy tietää, kuinka pitkän hameen helman halutaan olevan. Itse käytin mekossani mittaa 55cm + 10cm saumanvara = 65cm.

Mittaa seuraavaksi vyötärön/lantion ympärys siltä kohdalta, josta haluat mekon kellohelman alkavan. Koska tein kolmessa osassa tehtävän 3/4 kellon, niin jaoin tämän jälkeen vyötärön ympärykseni 3:lla. Jos teet kahdessa osassa tehtävän 2/4 (eli 1/2..) kellon, jaa vyötärön ympärys 2:lla, jos taas neljässä osassa tehtävän täyskellon eli 4/4 kellon, jaa ympärys 4:llä. Tällä tavalla saat tietää yhteen palaseen leikattavan vyötärön pituuden. Käytin omana vyötärön ympäryksenäni mittaa 80cm, joten kun jaoin sen 3:lla, sain tulokseksi yhteen palaseen tulevan vyötärön mitaksi 27cm. Kun lisäsin vielä 5cm saumanvaran, sain lopulliseksi mitaksi 32cm. Yksi palanen näyttää siis suunnilleen tältä:

Seuraavaksi täytyy laskea vyötärön säde, kuvassa oleva r, jotta vyötäröaukko osataan leikata kankaaseen oikeaan kohtaan. Täysympyrän kehän pituus lasketaan kaavalla 2¤r (tässä tapauksessa ¤ siis esittää PIIN merkkiä, blogger ei näköjään tue sitä merkkiä lainkaan?). Kun laitetaan kaksi kuvan mukaista palaa yhteen, saadaan puoliympyrä. Puoliympyrän kehän pituus taas saadaan, kun täysympyrän kehän pituuden kaava jaetaan kahdella, eli 2¤r/2 = ¤r. Puoliympyrän sisäkehän pituus, eli siis puolikkaan vartalon ympärys, on 2 x 32cm = 64cm.
Eli ¤r = 64cm. Tästä yhtälöstä täytyy siis ratkaista r, ympyrän säde.

¤ = 3,141593...
r = ympyrän säde

r = 64cm/¤
r = 20,38cm

Joten vyötärön säde on siis 20cm. Summataan yhteen vyötärön säde ja helman pituus, 20cm + 65cm = 85cm. Yhden hameen osan voi siis asettaa 85cm x 85cm neliön sisään. Koska hameen osia tarvitaan kolme, tarvitaan kangasta vähintään 255cm (3 x 85cm = 255cm). Palasten asettelussa täytyy tietenkin ottaa huomioon kankaan langansuunta, joten aivan kuvan mukaisella tavalla palasia ei voi kankaalta leikkoa.

Piirrä seuraavaksi kaavapaperille 85cm x 85cm neliö. Mittaa yli 85cm mittainen langanpätkä, sido sen toiseen päähän kynä niin, että kynä on n. 85cm päässä langan toisesta päästä. Kiinnitä kynätön pää jollakin kaavapaperille (tai pyydä jotakuta muuta pitelemään sitä paikoillaan) ja käytä lanka-kynä-viritelmää ikään kuin harppina ja piirrä neliön sisälle kuvan mukaisella tavalla kaavapaperille 1/4 ympyrä, jonka säde on 85 cm. Seuraavaksi mittaa yli 20cm langanpätkä (tai käytä oikeaa harppia mikäli se on tarpeeksi iso) ja piirrä kaavapaperille kuvan mukaisella tavalla sisäkehä, eli vyötärön ympärys.

3/4 kellohameen kaava on nyt valmis ja leikkaa seuraavaksi kolme kaavan mukaista palasta. Mikäli haluat 2/4 kellon tai täyskellon (4/4), muista muuttaa vyötärönympärys sitä vastaavaksi. Eli 2/4 kellossa jaa vyötärön ympäryksesi kahdella ja leikkaa kaksi kaavan mukaista palasta. Täyskellossa jaa vyötärönympärys neljällä ja leikkaa neljä kaavan mukaista palasta.

Toivottavasti tästä ohjeesta on apua jollekin. Otan mielelläni kommentteja ja palautetta vastaan tästä ohjeesta, etenkin jos siinä on jotakin epäselvyyksiä tai ihan selkeitä virheitä.

Elekää hyvät ihimiset päästäkö hullua Menitan outlettiin ilman holhoajaa!

Joo-o, jos eilen ei löytynyt mitään, niin tänään löytyi senkin edestä. Suoritin tänään henkilökohtaisen excursioni Menitan outlet-myymälään Espoon Soukkaan. Virallinen syy visiitille oli matonkuteiden hankinta virkattuja mattoja varten. Löysinkin luonnonvalkoista trikookudetta kilohintaan 5,50€. Ilman varsinaista oikeaa ohjetta en oikein osannut arvioida, kuinka paljon kudetta tarvitsisin, joten otin sitä sitten 3kg. Nyssäkät näyttivät niin pieniltä, että mietityttää, riittääkö tuollainenkaan määrä kahteen mattoon.

Poisto-osasto koitui turmiokseni. Hylly toisensa jälkeen lankakeriä yhden euron kappalehintaan! Kerät vain vilkkuivat silmissä kilpaa hulluuden kanssa. Puoli kiloa jäänsinistä Novitan Palmaa ja saman verran persikan/vaalean korallin väristä Gedifran Top Softia eksyi syleilyyni, eikä ote niistä irronnut ennen kassaa. Nyt tulee virallinen tekosyyosio: mutta kun tiedän mitä noista teen ja ne halusivat minut! Sitä paitsi, Top Soft oli juuri täydellisesti sitä samaa värisävyä, kuin mitä on aikaisemmin tänä keväänä Eurokankaasta ostamassani raidallisessa mekkokankaassakin. Katsokaa vaikka!

Tuota minä kutsun täydelliseksi avioliitoksi. Top Softista tulee siis neulejakku tulevan kesämekkoni pariksi. Kuvan malli on Moda 2/2006-lehdestä. Harmi vain, että kyseisen mallin neuletiheys on aavistuksen verran väärä minun langalleni. Pääsen siis soveltamaan, jipiii.

Niin, ja siitä jäänsinisestä Palmasta kudon kotilöhöaamutakin. Edeltäjänsä onkin jo hiukan nuhjaantunut...

Langanostelun inspiroimana päätin pistää lankavarastoni herran kuriin ja nuhteeseen. Aikaisemmin ne lojuivat lähinnä epämääräisissä muovipusseissa kämppäni nurkassa. Lojuvathan ne edelleenkin siinä samassa nurkassa, mutta tällä kertaa Tiimarin pahvisissa laatikoissa, jotka jo vilahtivatkin ensimmäisessä kuvassa. Ruskean ja vihreän yhdistelmä laatikoissa on niin kammottava, että taidampa ottaa asiakseni päällystää ne laatikot hiukan raikkaammilla väreillä..

Tässä koko lankakokoelmani. Taidan julistaa itseni langanostokieltoon siihen saakka, kunnes saan vähintään yhden laatikoista tyhjäksi. Tuleepahan sitten ainakin motivaatiota saada kutimia valmiiksi asti. Onneksi voin sentään lohduttaa itseäni sillä, että omat varastoni ovat vain murto-osa siitä, kuinka paljon äitini on hamsteroinut itselleen lankakeriä..  Ei vaan, täytyy olla kiitollinen siitä, että minusta on tullut samanlainen käsityöhullu kuin äidistäni. Äitini loppumattomista varastoista löytyy melkein aina juuri sitä kangasta tai lankaa, mitä kaipaankin. Tosin, ne kaikki 80-luvun hirviökimallushörhellysblingblig-langat ja päätä särkevät väriyhdistelmät eivät aina ihan nappaa.. Siksi täytyykin olla kokonaan oma kokoelma ihanaisia!