-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Avaruuspäivällisten suunnittelua

En malta olla postaamatta toista kirjoitusta tälle aamua. Samalla tulee itsellekin vähän selkeytettyä tätä juttua.

Ohjelmassa on seuraavaksi perjantaina olevien avaruus-teemallisten pöytäjuhlien suunnittelua. Toimin siis tänä vuonna Osakunnassani emäntänä ja minun tehtävänäni on suunnitella ja valmistaa milloin minkäkinlaisia ruokia erilaisiin tapahtumiin. Enimmäkseen tapatumat ovat erilaisia kahvitustilaisuuksia ja pöytäjuhlia, eli sitsejä, joille valmistetaan kolmen ruokalajin kattaus: alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Osakunnassa toimii myös isäntä, joka vastaa juomapuolesta, minun ei tarvitse onneksi sitä tehdä.

Sitseille on siis tällä tietoa tulossa 28 henkeä, joista 2 kasvisruokavaliota, 1 lakto-ovo-kasvisruokavalio, 1 hyla-ihminen ja 1 onneton, joka on allerginen vähän kaikelle: pähkinä, banaani, kala, raaka porkkana, kiivi ja raaka mango. Ainiin, ja 2 alkoholitonta. Ruokabudjettiin on varattu 5€/hlö, mikä ei ole ihan hirveän paljoa, kun miettii että sillä summalla pitäisi saada 3 ruokalajia.. Tästä siis lähdetään liikkeelle.

Avaruus-teema on ihan häikäisevän haastava teema, googlettelemalla lyösin lähinnä lastenkutsuille tarkoitettuja ohjeita kaikille "pikkujutuille", enkä varsinaisesti mitään sellaista, jota voisi soveltaa valmiille päivällisille. Noh, yritetään sitten saada edes esillepanosta jotenkin ufomaista tunnelmaa.

Haluaisin tehdä jotain melonista, koska siitä olen itse harvemmin laittanut mitään varsinaista ruokaa. Paljaaltaan on kyllä tullut syötyä. Googlettelulla löytyy jälleen kaikkea mielenkiintoista ja tuumin päätyväni melonikeittoon, mutta alkuruuaksi vaiko jälkiruuaksi?
Tässä kandidaatit:

Melonikeitto vaniljajäätelön kera (Noin 1 litra)

½ (noin 2 kg) vesimeloni
1½ dl vettä
1 dl sokeria
1 Vaniljatanko 3 g
2 tl more chili & lime -mausteseos 52 g
½ dl tequilaa
Tarjoiluun: Vaniljajäätelöä

VALMISTUS

Soseuta hedelmäliha monitoimikoneessa. Jätä melonisose koneeseen. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Leikkaa vaniljatanko pitkittäin halki ja raaputa siemenet. Lisää siemenet ja jäljelle jääänyt vaniljatanko kattilaan ja kiehauta hetken aikaa. Ota vaniljatanko pois. Kaada liemi melonisoseen joukkoon ja jatka soseuttamista. Kaada sose siivilän läpi kulhoon. Mausta chili & lime -mausteseoksella ja tequilalla. Jäähdytä hyvin. Vatkaa melonikeitto kuohkeaksi. Tarjoile vaniljajäätelöpallon kera.

Vinkki! Tequilan voit korvata alkoholittomalla vaihtoehdolla.
Santamaria


Kylmä melonikeitto

Paloittele ja soseuta meloni. Säilytä viileässä.
Kuivaa kuumassa uunissa muutama ilmakuivatun kinkun viipale, kunnes ne ovat rapeita. Paloittele pieniksi palasasiksi.
Juuri ennen tarjoilua lisää melonisoseeseen hieman ruokakermaa, muskottipähkinää (vähän, sillä maku on voimakas), valkopippuria, hyppysellinen suolaa sekä loraus neitsytoliiviöljyä sekä kylmää vettä n. lasillinen. Sekoita.
Tarjoiluvaiheessa ripottele joka annoksen päälle ilmakuivatun kinkun muruja sekä silputtua ruohosipulia.
Plazan foorumi


Toinen jälkiruokavaihtoehto olisi jäätelöappelsiinit, jossa yksinkertaisesti kaiveltaisiin appelsiinin hedelmäliha pois, sekoitettaisiin se vaniljajäätelöön ja laitettaisiin takaisin appelsiinin sisään. Toista alkuruokavaihtoehtoa minulla ei oikeastaan vielä ole, jokin salaatti kuulostaa niin tylsältä.. Toisaalta tuo meloni&jäätelö-yhdistelmä kyllä kiehtoisi kovasti, tuo chilijuttu kuulostaa niin jännittävältä. Alkoholittomille ei tietenkään voisi laittaa tequilaa.. Vaniljajäätelön voisi pyöräyttää palloksi ja laittaa "planeetaksi" tarjoiluastian keskelle, ja sen ympärille vielä jollain "kehä" siihen ympärille.. Sitten pitäisi vain alkuruoka enää keksiä.

Juhlien valmistelijoiden taholta tuli toivomus, että pääruuaksi olisi jotain folioon käärittyä, joten minäpä tuumasin että miksipä ei ja kovalla tohinalla yritin etsiä jotakin uunissa valmistettavien kasvisnyyttien ohjetta. Ohjeita löytyikin, mutta niistä mikään ei oikein tunnu sellaiselta, jonka voisin ihan sellaisenaan toteuttaa.
Jotain tämän tapaista siis, mutta haluan monipuolisemman kasvisosuuden ja kalan korvaan jollain lihalla:


Kala-kasvisnyytit

400 g silakka- tai muita kalafileitä
2 porkkanaa
2 sipulia
200 - 250 g tuoreita herkkusieniä
0,5 tl suolaa
1 rkl sitruunan mehua
tilliä, basilikaa tai timjamia, muutama oksa per nyytti
1 rasia (100 g) maustettua tuorejuustoa
1 rkl hunajaa
mustapippuria myllystä

* Paloittele kalafileet annospaloiksi. Suikaloi kasvikset.
* Jaa kasvikset ja kalapalat kerroksittain neljälle alumiinifolioarkille. Ripottele kaloille hieman suolaa ja sitruunamehua. Lisää hienonnetut yrtit.
* Notkista hunaja esimerkiksi mikroaaltouunissa ja yhdistä tuorejuustoon. Lusikoi seos kalojen ja kasvisten päälle, lisää pippuria myllystä ja ummista foliot nyyteiksi.
* Kypsennä grillissä tai 200-asteisessa uunissa noin 20 - 30 minuuttia. Kotimaiset kasvikset


Mitenkähän olisi porsaan filee, kypsentyyköhän se uunissa 30 minuutissa ja 200-asteessa syömäkelpoiseksi? Tietysti voisi paistinpannulla kevyesti ruskistaa tms, ennenkuin lykkäisi viipaleita folionyytteihin samalla tapaa kuin tuossa kalaohjeessakin. Haluaisin kuitenkin, että lihat laitettaisiin nyytteihin jo ennen uunia, että liha ja kasvikset antaisvat uunissa makua toisilleen. Nyytteihin voisi lisätä ehkäpä myös perunoita, paprikaa ja vielä kasvisihmisille munakoisoa, kurpitsaa? Mitenkähän olisi chili? Päälle voisi laittaa nokareen valkosipulivoita ja jotain tuoretta yrttiä, rosmariinia ehkäpä? ;)

Vähän ehkä hävettääkin, kun näiden ruokien suunnittelu on jäänyt näin myöhäiselle, huomenna pitäisi käydä jo kaupassa ostamassa raaka-aineet ja perjantaina on jo itse tilaisuus. Enkä ole vielä saanut edes apulaisia keittiölle.. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo väsymyksestäni, välillä tekisi mieli vaihtaa päätä jonkun virkeämmän kanssa. EN MINÄ HALUA OLLA VÄSYNYT!

Mutta kun vain olen, joten ei kai auta muu kuin yrittää sopeutua siihen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti