Lohtusuklaata ja kilpa-ajo-ompelua

Tänään tuli sähköpostilistalle kutsu minun kandiseminaariini, jota en aio pitää. Taas tuntee itsensä jotenkin kulahtaneeksi, veteläksi ja vanhaksi rätiksi. Ei pitäisi vertailla itseään muihin, mutta tahtoisin silti vain ummistaa silmäni siltä, kuinka kaverini porskuttavat opinnoissaan eteenpäin. Ja minä vain nukun ja ompelen. Haluaisin poistaa sanavarastostani kokonaan sanan pitäisi. En halua listata enää yhtä ainuttakaan asiaa, joka minun täytyisi tehdä, mutta en jaksa. Se lista on muuten jo nyt aika pitkä. Oikeastaan haluaisin heittää koko listan jorpakkoon ja haudata metrisen turvekerroksen alle maatumaan. Haluaisin olla vain tässä hetkessä miettimättä ja suunnittelematta sen kummemmin mitä pakollista mikä pitäisi tehdä joskus kuukauden tai kahden kuluttua.

Kandiaiheeni on ihana, se kertoo märehtijöiden laiduntamisesta ja sen aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Jotain kai kertoo uupumuksestani sekin, että nyt kun minulla on ollut reilu puoli vuotta aikaa puuhailla kyseisen tekstin kanssa, olen valmista tekstiä saanut aikaan vaatimattomasti sivun verran. Haluaisin kyllä kirjoittaa ja tutkia aihetta, mutta.. No, arvaattekin varmasti jo syyn. Tämänpäiväisen seminaarikutsun lukiessani tuli aivan käsittämättömän surullinen olo, näinkö minustakin sitten tulee sellainen väliinputoaja, jotenkin huonompi. Pöhköähän se on jonkun typerän koulumenestyksen perusteella arvottaa itseään, mutta minkäs vanha hikari itselleen mahtaa. Tämä koko kevät on ollut itselleni tietynlaista armollisuuden opettelua. Minun täytyy, ei vaan.. minun on aivan pakko opetella antamaan itselleni helpotusta, menemään joskus siitä aidan matalimmastakin kohtaa.



Oikeastaan koko tämän uupumuksen takana on varmaankin se, että olen aikaisemmin kasannut itselleni niin suuret työtaakat kurssimäärien suhteen, että kauhistuttaa. Ihan hyvillä arvosanoillahan niistä silloin selvisin, mutta hinta näin jälkikäteen on karmaisevan korkea. Olen kohta 4 kuukautta ottanut löysemmin rantein, eikä silti valoisampaa ja pirteämpää tulevaisuutta ole havaittavissa lähimaillakaan. En jaksaisi enää olla voimaton..

Joten enköhän ole ansainnut levyllisen (tai kaksi) lohtusuklaata, näin tentin jälkeisissä harmaissa tunnelmissa. Tenttiin osasin vastata toivottavasti sen verran, että pääsen siitä läpi. Enempää en kykene itseltäni näillä lukemisilla ja voimavaroilla edes vaatimaankaan.

Kieltämättä ahdistaa ajatus siitäkin, että minun täytyisi tänäiltana saada mekko huomiselle valmiiksi. Melkoista ralliompelua tulee olemaan siis luvassa. Toivon, että kaapistani löytyy edes jotain suunnilleen kelvollista, mikäli mekko ei valmistukaan tänään. Pelkän yläosan ompeluun sain kulumaan yhden päivän. Loppuosa mekosta pitäisi kuitenkin olla suunnilleen pala kakkua (piis of keik), yksinkertaista saumojen ompelua. Paitsi piilovetoketjun ompelu, arg. Vuoritus ja vetskarit eivät todellakaan pääse lempilistoilleni, ei vähiten siitä syystä, että en hallitse niitä asioita mitenkään täydellisesti..

Silmät kiinni tyhjin ajatuksin
kaiken todellisen kadotin
myöhässä viikon on tuo kalenterikin

Hukuta mut unihiekkaan
älä herätä koskaan
Anna mun vajota pohjaan